Minilex - Lakipuhelin

Perustuslain syrjintäkielto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Syrjintäkielto pohjaa perustansa perustuslakiin. Perustuslaissa syrjintäkielto ilmenee yhdenvertaisuutta käsittelevästä pykälästä, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muuhun henkilöön liittyvän syyn perusteella. On huomionarvoista, että listaa ei ole tarkoitettu tyhjentäväksi ja siinä on ainoastaan nimetty eräät tyypillisimmät syrjintäilmiöt suomalaisessa yhteiskunnassa. Muu henkilöön liittyvä peruste jättää toisin sanoin listan avoimeksi. Pykälässä mainitaan lisäksi, että lapsia tulee kohdella tasa-arvoisesti yksilöinä. Edelleen pykälässä käsitellään sitä, kuinka sukupuolten välistä tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa ja työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Yhdenvertaisuus voidaan jakaa muodolliseen yhdenvertaisuuteen ja tosiasialliseen yhdenvertaisuuteen. Muodollisella yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että oikeudellisessa asioissa samanlaisia tapauksia tulee kohdella samalla tavalla. Toisin sanoen, jos kaksi ihmistä ovat samassa asemassa jonkin oikeudellisen ratkaisun suhteen, heitä tulee kohdella samalla tavoin kiinnittämättä huomiota perustuslaissa mainittuihin ominaisuuksiin, joiden perusteella ei saa syrjiä. Tosiasiallisen yhdenvertaisuuden kannalta katsottuna oikeuden tehtävä on myös yhdenvertaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Tämä tarkoittaa, että julkisella vallalla saattaa olla joitain aktiivisia toimintavelvoitteita yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Eräissä asioissa niin sanottu positiivinen erityiskohtelu on myös mahdollista, jota kuitenkin rajoittaa hyväksyttävän tarkoitusperän ajatus sekä suhteellisuusperiaate. Perustuslain pykälän sukupuolten tasa-arvoa käsittelevä kohta on kirjoitettu juurikin siten, että se antaa julkiselle vallalle eräänlaisen aktiivisen toimintavelvoitteen edistää yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa ja työelämässä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]