Minilex - Lakipuhelin

Saatava erääntyy konkurssin alkamisesta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Konkurssilla on yleisesti jo laajoja oikeusvaikutuksia niin sopimussuhteisiin, kuin myös päätösvaltaan. Konkurssiin asettamisella on siis myös velallisen saatavien erääntymiseen liittyvä oikeusvaikutus.

 

Konkurssilain mukaan sellainen saatava, joka ei ole jo aikaisemmin erääntynyt, katsotaan konkurssissa erääntyneeksi. Tällainen erääntyminen katsotaan tapahtuneen velallisen ja velkojan välisessä suhteessa. Saatavan erääntymispäiväksi katsotaan konkurssiin asettamisen päivä. Saatavan erääntyminen velallisen konkurssiin asettamisen seurauksena ei koske ehdollisia saatavia, saatavia joiden määrä ja peruste edellyttävät erityistä selvitystä eikä saatavaa, joka edellyttää suoritusta velkojalta.

 

Samoin konkurssisaatavien erääntymisen oikeusvaikutus pätee myös esimerkiksi palkkasataviin. Tällaisessakin tapauksessa saatava, joka ei aikaisemmin ole erääntynyt, kuten esimerkiksi lomakorvaus, erääntyy konkurssiin asettamispäivänä. On sanomattakin selvää, että palkkasaatavien lisäksi sama säännös tulee sovellettavaksi, jos työntekijällä on muita työsuhteesta johtuvia saatavia voimassa. 

 

Jos konkurssi myöhemmin peruuntuu tai päätös konkurssiin asettamisesta kumotaan, konkurssisaatavia ei katsota konkurssin perusteella erääntyneiksi.

 

Saatavien erääntymisen osalta on siis tärkeää muistaa, että kaikki erääntymättömät saatavat erääntyvät välittömästi konkurssin alkaessa. Säännös on siis hyvin yksinkertainen konkurssilainsäädännön mukaan, eikä se sisällä varsinaisia poikkeuksia. Ehdottoman tärkeää on kuitenkin muistaa, että useissa tilanteissa saatavia on kuitenkin vaadittava, jos sellaisia on saamatta.

 

Lisätietoa konkurssista yleisesti, sekä saatavien suhteesta konkurssiin voi saada esimerkiksi soittamalla Minilexin lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]