» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse kiinteistökaupasta ja kiinteistön lahjoituksesta alaikäisille, sekä kaupan ja lahjoituksen pätevyyden edellytyksistä. Tapauksessa A osti määräalan tilasta rakennuksineen alaikäisten lastensa nimiin maksaen kaupan omilla rahoillaan. Lapsia ei edustanut tuomioistuimen määräämä uskottu mies, jota laki edellytti tapauksen kaltaisissa lahjanluonteisissa oikeustoimissa. Myöhemmin A myi puolisonsa kanssa määräalan rakennuksineen B:lle. Lapset olivat tällöin edelleen alaikäisiä. Kauppakirjan ehtojen mukaan omistusoikeus kaupan kohteeseen siirtyi tuomioistuimen hyväksyttyä kaupan alaikäisten myyjien osalta. Myynnille ei haettu holhoustuomioistuimen lupaa. B puolestaan myi määräalan rakennuksineen myöhemmin C:lle. Kiinteistö oli C:n hallinnassa lähes 30 vuotta, kunnes hän haki kuulutuslainhuutoa määräalaan käräjäoikeudessa. Lainhuudolla kiinteistön määräalan omistusoikeus kirjataan lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Kuulutus julkaistiin virallisessa lehdessä. Sen mukaan hakijalle eli C:lle voitiin antaa lainhuuto kiinteistöön, ellei henkilö joka katsoi itsellään olevan parempi oikeus kiinteistöön, nostaisi kannetta käräjäoikeudessa kuuden kuukauden kuluessa kuulutuksen julkaisusta.
A:n täysi-ikäiset lapset D, E ja F vaativat käräjäoikeudessa, ettei lainhuutoa myönnetä. Heidän mielestään A:n ja B:n välinen kauppa oli pätemätön, koska siihen ei ollut saatu tuomioistuimelta edellytettyä lupaa. Käräjäoikeus hylkäsi D:n, E:n ja F:n kanteen ja vahvisti määräalan rakennuksineen kuuluvan C:lle. Käräjäoikeus katsoi, että A oli ostanut kiinteistön omilla rahoillaan ja lahjoittanut sen lapsilleen. Lahjoitus oli kuitenkin pätemätön, koska lapsia ei edustanut lain edellyttämä uskottu mies. Kiinteistön omistusoikeus ei ollut siirtynyt lapsille missään vaiheessa, ja A oli voinut myydä kiinteistön edelleen vapaasti.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden ratkaisun ja julisti A:n ja B:n välisen kaupan mitättömäksi D:n, E:n ja F:n omistamien osuuksien osalta. Hovioikeus katsoi, että lahjoitus oli pätevä ja omistusoikeus oli siirtynyt lapsille. A:n ja B:n välinen kauppa olisi tarvinnut tuomioistuimen luvan tai hyväksynnän, joten se oli mitätön lasten omistamien osuuksien osalta.
Korkein oikeus kumosi hovioikeuden ratkaisun ja jätti asian käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen varaan. Korkein oikeus totesi ratkaisunsa perusteluissa, että A toimi lastensa nimissä sekä ostaessaan kiinteistöä että myydessään sitä. A:n rahalahjoitusta lapsilleen rasittavaa puutetta ei kuitenkaan korjattu ennen kuin A myi kiinteistön edelleen. A:n menettely asiassa ei osoittanut, että hänen tarkoituksensa olisi kiinteistön lahjoittaminen lapsilleen. Tämän perusteella omistusoikeus ei siirtynyt lapsille. A:lla oli siten oikeus myydä kiinteistö B:lle, ja määräala rakennuksineen kuului C:lle.
Korkeimman oikeuden ratkaisu ei kuitenkaan syntynyt yksimielisesti. Enemmistön kanssa eri mieltä olleet jäsenet olisivat päätyneet hovioikeuden ratkaisun lopputulokseen. Heidän mielestä lapsilla oli parempi oikeus kiinteistöön. D, E ja F olivat täysi ikäisiksi tultuaan hyväksyneet lahjoituksen ja puute oli korjaantunut. He eivät olleet kuitenkaan hyväksyneet täysi ikäisiksi tultuaan kiinteistön edelleen myyntiä, joka olisi edellyttänyt tuomioistuimen luvan tai hyväksynnän heidän ollessa alaikäisiä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa