» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse siitä, että kaupunki oli 1970-luvulla suoritetussa kadunrakentamisessa korottanut ja leventänyt Hiidenkatua. Kadun kaltevuutta oli samalla muutettu. Korotuksen johdosta kiinteistöllä sijaitseva rakennus oli vuosien kuluessa vaurioitunut ja näin ollen A:n kuolinpesä haki kaupungilta korvausta.
Tapauksessa A:n kuolinpesä haki lunastustoimitusta kadunpinnan korottamisesta aiheutuneiden haittojen ja vahinkojen korvaamiseksi. Lunastustoimikunta totesi toimituksessa, että Hiidenkadun pintaa vuonna 1973 oli korotettu niin paljon, että väitettyjen vaurioiden syntymissyynä oli todennäköisesti ollut kadun korkeustason muuttaminen. Tästä syntyneitä vaurioita ei ollut myöskään pidettävä vähäisinä lunastustoimikunnan mukaan. Lunastustoimikunta katsoi, että korvattavaksi tulivat ainoastaan lisäkustannukset, jotka olivat aiheutuneet lahonneiden hirsien uusimisesta ja seinän sortumisesta.
A:n kuolinpesä valitti toimituksesta maaoikeuteen. Kuolinpesä vaati korvauksen korottamista sekä korvaukselle maksettavaksi kuuden prosentin korkoa. Maaoikeus kumosi toimituksen ja jätti muutoksenhakemuksen tutkimatta vedoten siihen, että asia ei maaoikeuden mukaan kuulunut kiinteistötoimituksessa ja maaoikeudessa käsiteltäviin asioihin.
A:n kuolinpesän valituksesta korkein oikeus kuitenkin kumosi maaoikeuden tuomion ja palautti asian maaoikeuteen, sillä kysymyksessä oli korkeimman oikeuden mukaan rakennuslain (370/58) 76 §:ssä tarkoitettu korvausasia, joka voitiin käsitellä lunastuslain mukaisessa toimituksessa.
Maaoikeus korotti korvausta ja määräsi kaupungin suorittamaan kuolinpesälle korvausta rakennuksen korjauskuluista ja vuokratuoton menetyksestä. Korkovaatimus kuitenkin hylättiin sillä perusteella, että kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain korkoa koskevassa 95 §:ssä ei mainittu mitään vahingonkorvaukselle määrättävästä korosta. Myöskään viittausta korkolakiin ei ollut.
Asia eteni korkeimpaan oikeuteen. Korkeimmassa oikeudessa oli kyse siitä, oliko mainitussa 76 §:ssä tarkoitetulle vahingonkorvaukselle, joka lunastustoimituksessa on määrätty kadun rakentamisesta maanomistajalle aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseksi, määrättävä suoritettavaksi korkoa. Lisäksi kyse oli siitä, minkä korkokannan mukaan ja mistä ajankohdasta lukien korkoa oli suoritettava. Korkein oikeus totesi tapauksessa, että lunastuslain 95 §:ssä ei erotella eri tyyppisiä lunastuskorvauksia. Lisäksi koronmaksuvelvollisuuden piiristä ei myöskään suljeta mihinkään tiettyyn perusteeseen perustuvaa korvausta. Korkeimman oikeuden mukaan lunastuslain säännöksiä oli tämän vuoksi perusteltua soveltaa myös nyt kysymyksessä olevaan korvaustilanteeseen siten, että rakennuksen vahingoittumisesta johtuvalle korvaukselle on viran puolesta määrättävä maksettavaksi lunastuslain mukainen kuuden prosentin vuotuinen korko. Näin ollen maaoikeuden tuomiota muutettiin.
Lopputulos tapauksessa oli se, että kadun rakentamisesta maanomistajalle aiheutuneiden vahinkojen korvaamista koskevassa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain mukaisessa toimituksessa määrätylle korvaukselle tuomittiin lain 95 §:n nojalla maksettavaksi kuuden prosentin korko siitä päivästä lukien, kun korvaus toimituksessa tehdyn päätöksen perusteella viimeistään oli maksettava.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa