» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa ympäristöministeriö oli antanut määräyksen Outokumpu Oyj:n omistukseen kuuluneen kaivostornin ja sen yhteydessä olleiden rakennussiilojen suojelemisesta rakennussuojelulain nojalla. Kyseisen määräyksen mukaan rakennuksiin ei saanut tehdä sellaisia muutoksia, jotka olisivat muuttaneet niiden alkuperäistä luonnetta. Kaivostoiminnan päätyttyä alueella jo hyvän aikaa ennen määräyksen antamista Outokumpu Oyj:llä ei ollut niille tämän johdosta mittän hyötykäyttöön perustuvia tarkoituksia. Sen sijaan yhtiö oli halunnut purkaa rakennukset ja oli ennen määräyksen antamista saanutkin tähän teknilliseltä tarkastuskeskukselta luvan. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna harkittavaksi pääasiallisesti se, oliko Outokumpu Oyj:llä oikeus saada valtiolta korvausta rakennusten korjauskustannuksista, tornin lentovalojen ylläpidosta ja huollosta aiheutuvista vuosittaisista kustannuksista.
Rakennussuojelulain 11 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen omistaja, joka ei suojelupäätöksen mukaisten suojelumääräysten johdosta voi käyttää rakennusta tavanomaisella tai kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla, on oikeutettu saamaan valtiolta täyden korvauksen sellaisesta kärsimästään haitasta ja vahingosta, joka ei ole merkitykseltään vähäinen. Saman pykälän 2 momentin mukaan jos omistajan on suojelumääräyksen johdosta ryhdyttävä erityisiin toimiin rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseksi, on tästä aiheutuvat kustannukset korvattava valtion varoista. Säännöksen mukaan korvattaviksi kustannuksiksi ei kuitenkaan katsota rakennuslain mukaisesta kunnossapitovelvollisuudesta tai muutoin rakennuksen tavanomaisesta kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia.
Lunastustoimikunta vahvisti valtion maksettavaksi korvauksia rakennusten korjauskustannuksista, tornin lentovalojen ylläpidosta ja huollosta aiheutuvista vuosittaisista kustannuksista. Maaoikeus arvioi harkinnassaan ensiksi sitä, voitiinko yllämainitut toimenpiteet laskea rakennussuojelulain 11 §:n 2 momentin mukaisiksi ja siten valtion varoista korvattaviksi. Maaoikeus otti tässä arvioinnissa huomioon, ettei yhtiöllä ollut rakennuksille hyötykäyttöä nyt eikä vastaisuudessakaan, kun kaivostoiminta alueella oli lopetettu.
Se lausui myös, että rakennusten kulttuurihistoriallinen arvo ei säilyisi ennallaan, mikäli käyttämättömään rakennukseen ei tehtäisi kunnostustoimenpiteitä. Näin ollen maaoikeus katsoi niiden olleen edellä mainitun pykälän mukaisia ja siksi valtion varoista korvattavia. Korvausten määrän osalta maaoikeus vähensi korjauskustannuksista tapauksessa säästyneet purkukustannukset ja tuomitsi korjauskustannuksia maksettaviksi lunastustoimikunnan aikaisemmin määräämän summan.
Korkein oikeus katsoi maaoikeuden tapaan, että yhtiön rakennuksiin tekemät korjauskustannukset johtuivat annetusta suojelumääräyksestä eikä niistä koituneita kustannuksia ollut syytä pitää rakennuslain mukaisesta kunnossapitovelvollisuudesta tai muutoin rakennuksen tavanomaisesta kunnossapidosta aiheutuneina. Tätä kantaa korkein oikeus perusteli ensinnäkin sillä, ettei yhtiöllä ollut rakennuksille hyötykäyttöä nyt eikä vastaisuudessakaan kaivostoiminnan lakattua, minkä lisäksi yhtiö oli jo purkanut kaikki muut rakennustoimintaan liittyneet rakennukset alueella ja olisi purkanut myös tapauksessa kyseessä olleet rakennukset ilman suojelumääräystä. Toiseksi korkein oikeus katsoi, että vaikka suojelumääräyksessä ei ollutkaan annettu määräystä rakennusten korjaamisesta tai entisöimisestä, oli yhtiö kuitenkin rakennusten kulttuurihistoriallisen ja alkuperäisen arvon ja luonteen säilyttämiseksi joutunut tekemään nämä toimenpiteet, joita se ei olisi ilman suojelumääräystä tehnyt. Näillä perusteilla korkein oikeus lausui, että toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset tulivat korvattaviksi valtion varoista.
Korvausten määrän osalta korkein oikeus totesi, ettei maaoikeuden tuomiossa oltu huomioitu lunastustoimikunnan tornin lentovalojen ylläpidosta ja huollosta aiheutuvia kustannuksia. Kun korvausten määrään ei oltu vastaajan puolelta erikseen vaadittu muutosta, korkein oikeus tuomitsi lunastustoimikunnan päätöksen näistä korvauksista pysyväksi. Tämän johdosta valtion tuli suorittaa korvausta sekä maaoikeuden tuomion mukainen määrä korjauskustannuksiin perustuen että lunastustoimikunnan määräämä määrä muihin toimenpiteisiin liittyen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa