» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A, B ja C olivat ryöstäneet pankin aseilla pankkitoimihenkilöitä uhaten. A oli mennyt pankkiin saavuttuaan konttorinjohtaja D:n huoneeseen pakottaen tämän lattialle makaamaan haulikolla uhaten. B oli puolestaan tarttunut pankkitoimihenkilö E:tä käsivarresta ja käskenyt häntä antamaan B:lle avonaisesta holvista rahaa, minkä lisäksi B oli käskenyt F:n ryhtymään avaamaan toisen pankkiholvin ovea pistoolilla vaatimustaan tehostaen. C puolestaan oli kerännyt rahaa pankin kassoista. Ryöstön jälkeen A, B ja C olivat paenneet paikalta pakoa varten hankkimallaan autolla etukäteen suunniteltua reittiä pitkin. Tapauksessa tuli ensi sijassa arvioitavaksi, mistä rikoksesta A, B ja C tulisi tuomita. Toisekseen tapauksessa tuli arvioitavaksi se, voitiinko pankkitoimihenkilöille määrätä suoritettavaksi vahingonkorvausta heidän kokemansa henkisen kärsimyksen perusteella.
Rikoslain 25 luvun 12 §:n mukaan tuomitaan se, joka pakottaa toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin, rangaistukseen pakottamisesta, ellei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta.
Kihlakunnanoikeus katsoi, että ryöstön kaikkien osa-alueiden tarkka toteutus ja niiden etukäteen suoritettu suunnittelu muodostivat A:n, B:n ja C:n rikoksesta törkeän. Tästä johtuen kihlakunnanoikeus päätyi tuomitsemaan heidät rangaistukseen muun muassa törkeästä ryöstöstä. Lisäksi kihlakunnanoikeus velvoitti A:n, B:n ja C:n suorittamaan D:lle, E:lle ja F:lle kullekin korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 10 000 markkaa sillä perusteella, että he olivat aseella uhatuiksi tullessaan menettäneet vapautensa ryöstön aikana. Lisäksi heille oli aiheutunut mainittua henkistä kärsimystä siitä, että heidän henkensä ja terveytensä olivat olleet uhattuina.
Hovioikeus ei päätynyt muuttamaan kihlakunnanoikeuden tuomiota asiassa. A ja B saivat valitusluvan korkeimpaan oikeuteen siltä osin kuin asia koski henkisen kärsimyksen perusteella tuomittuja korvauksia. He vaativat valituksessaan näiden korvausten hylkäämistä.
Korkein oikeus totesi kihlakunnanoikeudenkin mainitsemien perusteiden nojalla selväksi, että D:lle, E:lle ja F:lle oli aiheutunut tapauksessa henkistä kärsimystä. Henkilövahingosta riippumaton kärsimys voitiin kuitenkin korvata vain, jos se oli aiheutettu muun muassa vapauteen kohdistuneella rikoksella. Korkein oikeus katsoi, että vaikka A:ta, B:tä ja C:tä ei ollut tuomittu rikoslain 25 luvun 12 §:n perusteella, kun heidän teostaan kokonaisuudessaan oli säädetty ankarampi rangaistus, se ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, etteikö pankkitoimihenkilöillä olisi ollut oikeus kyseisen säännöksen nojalla saada heidän vapauteensa kohdistuneen rikoksen perusteella korvausta henkisestä kärsimyksestään. Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi, että D, E ja F olivat oikeutettuja korvaukseen henkisestä kärsimyksestään. Näin ollen korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta. Korkein oikeus velvoitti lisäksi A:n ja B:n yhteisvastuullisesti korvaamaan D:n, E:n ja F:n vastauskuluja asiassa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa