» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli työskennellessään sairaalan sisätautiosastolla perushoitajana sairastunut keuhkotuberkuloosiin, josta hän oli paranutunut noin puoli vuotta myöhemmin. A:lle työn aloituksen yhteydessä noin kolme vuotta ennen tuberkuloosin toteamista tehdyissä tutkimuksissa hänen keuhkonsa oli todettu terveiksi. A vaati vakuutusyhtiöltä sairauden korvaamista ammattitautina. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, voitiinko A:n keuhkotuberkuloosi laskea ammattitaudiksi ja korvata näin ollen sellaisena vai ei.
Ammattitautilain 1 §:n 1 momentin mukaan ammattitaudilla tarkoitetaan sairautta, joka työssä todennäköisesti on pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä. Edelleen ammattitautiasetuksen 2 §:n ja 3 §:n biologisia tekijöitä koskevan osan 2 kohdan mukaan tuberkuloosin katsotaan olevan ammattitauti, kun tuberkuloosibasillia esiintyy työntekijän työssä siinä määrin, että sen altistava vaikutus riittää aikaansaamaan tämän sairauden, jollei osoittaudu, että sairaus on selvästi aiheutunut työn ulkopuolisesta altistuksesta.
Vakuutusyhtiö katsoi, ettei A:n sairautta voitu korvata ammattitautina sillä perusteella, ettei se ollut todennäköisesti aiheutunut hänen työstään, jolloin oli myös mahdotonta määritellä tuberkuloositartunnalle yksilöityä lähdettä. A haki muutosta vakuutusyhtiön päätökseen tapaturmalautakunnasta, joka puolestaan hylkäsi valituksen sillä perusteella, ettei A:lle ollut diagnosoitu varmuudella keuhkotuberkuloosia, vaan kyse oli ollut vain epäilystä. Tällöin A:n sairautta ei myöskään voitu luokitella ammattitautina korvattavaksi. Tämän jälkeen A haki muutosta vakuutusoikeudesta, joka ei päätynyt muuttamaan tapaturmalautakunnan päätöstä asiassa.
Korkein oikeus totesi tapausta arvioidessaan, että tapaturmalautakunnan ja vakuutusoikeuden päätökset olivat perustuneet seikkaan, joka ei ollut ollut riitainen asiassa. Vakuutusyhtiö oli nimittäin myöntänyt A:n sairastaneen tuberkuloosia, mutta hylkäsi A:n vaatimuksen sen korvattavuudesta sen perusteella, ettei se pitänyt sen aiheutumista A:n työssä todennäköisenä. Tapaturmalautakunta ja vakuutusoikeus olivat puolestaan arvioineet näin ollen jo ratkaistua kysymystä siitä, oliko A sairastanut tuberkuloosia ja ratkaisseet asian tämän arvioinnin pohjalta.
Näin ollen korkein oikeus keskttyi tapausta harkitessaan pohtimaan ainoastaan sitä, oliko A:n keuhkotuberkuloosin katsottava aiheutuneen edellä mainittujen säännösten mukaisesti basillitartuntana hänen työssään. Keuhkosairauksien erikoislääkärin lausunnon mukaan tuberkuloosi voi puhjeta potilashoidossa uutena tartuntana. Erityisesti tämä sairauden puhkeamistapa korostui lausunnon mukaan työskenneltäessä huonokuntoisten vanhusten kanssa, kuten A oli tehnyt sairaalan sisätautiosastolla. Vaikka tartuntalähdettä oli lausunnon mukaan miltei mahdotonta varmuudella selvittää, tuki tartunnan aiheutumista A:n työssä se, että hänen keuhkonsa oli työn alkaessa todettu terveiksi.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen pysyvä asiantuntija oli omassa lausunnossaan samaa mieltä keuhkosairauksien erikoislääkärin kanssa ja lisäsi, että sairaalan sisätautiosasto voitiin lukea riskialttiiksi paikaksi tuberkuloositartunnan saamisen kannalta. Molempien lausuntojen mukaan oli todennäköistä, että A oli saanut tartunnan työssään. Näiden lausuntojen pohjalta ja ottaen huomioon sen, että A oli työssään hoitanut tuberkuloosiepäilyjen alaisia potilaita korkein oikeus katsoi myös todennäköiseksi, että A oli työssään altistunut tuberkuloosibasillille, joka oli aiheuttanut hänen sairastumisensa. Näin ollen korkein oikeus kumosi vakuutusoikeuden ja tapaturmalautakunnan päätökset ja määräsi vakuutusyhtiön suorittamaan A:lle korvausta sairaudesta ammattitautina. Tätä toimenpidettä varten korkein oikeus palautti asian vakuutusoikeuden käsiteltäväksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa