» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli yhtäältä yhtynyt virallisen syyttäjän B:hen kohdistamaan rangaistusvaatimukseen ja toisaalta vaatinut B:n tekojen aiheuttaman kivun ja säryn sekä näihin verrattavan henkisen kärsimyksen johdosta lisäkorvauksia siihen korvausmäärään, jonka vakuutusyhtiö X oli hänelle jo aiemmin liikennevakuutuksen nojalla suorittanut aiheutuneesta kivusta ja särystä. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsoen arvioitavaksi ensisijaisesti se, oliko kyseisten lisäkorvausten suorittamiseen perustetta ja toissijaisesti se, tuliko hävinneen osapuolen tässä tilanteessa korvata toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut.
Liikennevakuutuslain 12 §:n mukaan korvaus liikennevakuutuksesta korvattavasta vahingosta on, jos korvausta vaaditaan moottoriajoneuvon omistajalta, kuljettajalta tai matkustajalta, tuomittava vakuutusyhtiön vastuusta voimassa olevien säännösten mukaisesti. Tuomittu korvaus saadaan periä vain asianomaiselta vakuutusyhtiöltä. Tällaista korvausvaatimusta ei saa ottaa tutkittavaksi, ellei näytetä, että vakuutusyhtiö, joka on vastuussa vahingosta, on kieltäytynyt suorittamasta vaadittua vahingonkorvausta. Edelleen saman lain 13 §:n mukaan vakuutusyhtiö, joka on kieltäytynyt suorittamasta siltä vaadittua vahingonkorvausta, on kutsuttava kuultavaksi 12 §:ssä tarkoitettuun oikeudenkäyntiin.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan väliintulijan velvollisuudesta korvata oikeudenkäyntikulut ja hänen oikeudestaan korvaukseen sellaisista kuluista on vastaavasti voimassa, mitä kyseisessä luvussa säädetään asianosaisista. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 9 §:n mukaan säännös on soveltuvin osin voimassa myös rikosasioissa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut.
Käräjäoikeus tuomitsi A:n vammantuottamuksesta rangaistukseen. B:n korvausvaatimusten osalta käräjäoikeus katsoi X:n jo suorittaman määrän korvauksia kohtuulliseksi ja oikeaksi eikä nähnyt asiassa saamansa näytön pohjalta korvausten määräämistä henkiseen kärsimykseen nojaten perustelluksi. Käräjäoikeus tuomitsi B:n korvaamaan X:lle käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut sillä perusteella, että B oli hävinnyt asian X:ään nähden.
Hovioikeus ei puolestaan muuttanut asian ratkaisua pääasian osalta, mutta esitti eriävän näkemyksen käräjäoikeuden kantaan nähden oikeudenkäyntikulujen osalta. Hovioikeus tulkitsi edellä mainituuja säännöksiä siten, että se ei katsonut B:n olleen tapauksessa X:n vastapuoli sillä tavalla, että se olisi johtanut velvollisuuteen korvata X:n oikeudenkäyntikulut. Näin ollen hovioikeus vapautti B:n näiden kulujen suorittamisvelvollisuudesta eikä määrännyt sellaisia myöskään hovioikeuden käsittelyn perusteella suoritettaviksi.
Korkein oikeus puolestaan tulkitsi aiemmin mainittuja säännöksiä siten, että B:hen kohdistettua korvausvelvollisuutta koskenut tuomio oli voimassa suoraan joko X:ää vastaan tai sen hyväksi, minkä johdosta sitä oli tapauksessa pidettävä väliintulijana. Edellä mainittujen väliintulijaa koskevien säännösten nojalla korkein oikeus katsoi, että B oli hävinnyt asian suhteessa X:ään, minkä johdosta hänen tuli suorittaa X:lle korvaus hänelle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista kaikkien oikeusasteiden osalta. Näin ollen korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskien.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa