Minilex - Lakipuhelin

Liikennevakuutuksesta korvattavat vahingot - KKO:2003:3

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Liikennevakuutus
    Vakuutuksesta korvattava vahinko

Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa X oli kuljettanut henkilöautoaan yleisellä tiellä siten, että hän oli muuttanut auton suuntaa A:ta ja B:tä päin tullessaan heidän kohdalleen sillä seurauksella, että molemmille heistä aiheutui vammoja. X:n tapauksessa kuljettama auto oli vakuutettu vakuutusyhtiössä. Tapauksessa oli juridiselta kantilta katsottuna arvioitava sitä, oliko A:n ja B:n mahdollista saada korvauksia törmäyksen heille aiheuttamista vammoista liikennevakuutuslain perusteella liikennevakuutuksesta, joka X:n autoon oli annettu..

Liikennevakuutuslain 1 §:n 1 momentin mukaan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut vahinko korvataan ajoneuvoa varten annetusta liikennevakuutuksesta.

Käräjäoikeus arvioi asiaa ensiksi virallisen syyttäjän asiassa esittämän rikossyytteen pohjalta. Tämän osalta käräjäoikeus katsoi, että X oli toiminut tilanteessa tahallisesti, minkä johdosta se tuomitsi X:n A:han kohdistuneesta tapon yrityksestä, mutta hylkäsi syyttäjän esittämät rangaistusvaatimukset B:n osalta. Näin ollen käräjäoikeus velvoitti X:n suorittamaan korvausta ainoastaan A:lle niistä vammoista, joita hänelle oli X:n teon johdosta aiheutunut. 

Hovioikeus puolestaan piti käräjäoikeuden tuomiota lainvoimaisena X:n A:han kohdistuneen tapon yrityksen osalta, mutta muutti tuomiota muilta osin niin, että se tuomitsi X:n syyllistyneen B:n kohdalla törkeän pahoinpitelyn yritykseen. Korvausasian osalta hovioikeus otti huomioon korkeimman oikeuden aikaisemmin antaman oikeuskäytännön, jonka mukaan kysymyksessä ei ole liikennevakuutuksesta korvattava vahinko silloin, kun se on aiheutunut moottoriajoneuvon käytöstä kokonaan sille vieraassa tarkoituksessa. Toisin sanoen hovioikeus arvioi sitä, oliko X:n tulkittava käyttäneen ajoneuvoaan tapauksessa liikenteeseen vai oliko sen käyttäminen välineenä vahingon aiheuttamiseen tulkittava mainituksi sille vieraaksi tarkoitukseksi.

Hovioikeus tuli siihen lopputulokseen, että vaikka vahingoittamistarkoitus sinänsä oli vieras käyttötarkoitus ajoneuvolle, oli X samalla käyttänyt autoa tieliikenteeseen. Näin ollen hovioikeus tulkitsi autoa tulleen käytetyksi ensi sijassa tieliikenteeseen, ja A:n ja B:n vahingot oli katsottava tästä käytöstä seuranneiksi. Näin ollen korvaukset tuli suorittaa liikennevakuutuslain mukaisesti X:n auton liikennevakuutuksesta. Hovioikeus kuitenkin päätyi palauttamaan korvausvastuuta koskeneen kysymyksen käräjäoikeuteen, koska vakuutusyhtiö oli kutsuttu korvausten osalta liikennevakuutuslain 13 §:n mukaisesti kuultavaksi vasta hovioikeudessa ja hovioikeuden näkemyksen mukaan sillä oli ollut oikeus tulla kuultavaksi jo käräjäoikeudessa korvausvastuun kohdistumisen osalta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui huomattavilta osin samanlaiseen arviointiin kuin mitä hovioikeus alempana oikeusasteena suoritti. Korkeimman oikeuden mukaan X:n tarkoitus vahingoittaa A:ta ja B:tä ohjaamalla autonsa heitä päin ei tarkoittanut sitä, että hän ei olisi käyttänyt autoa liikennevakuutuslain edellyttämällä tavalla liikenteeseen. Korkein oikeus totesi sen sijaan, ettei mainitusta laista löydy siihen viittaavaa säännöstä, että tahallisella rikoksella aiheutetuista vahingoista suoritettavat korvaukset tulisi rajata ulos lain soveltamisalasta. 

Edellä mainituilla perusteilla korkein oikeus katsoi, että X oli käyttänyt autoaan tilanteessa liikenteeseen, minkä johdosta hänen A:lle ja B:lle aiheuttamansa vahingot tulivat liikennevakuutuslain 1 §:n 1 momentin mukaisesti korvattaviksi hänen autoa varten ottamastaan liikennevakuutuksesta. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]