» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli tehnyt jalkakyykkyharjoitusta 230 kilogramman painolla, kun hän oli alkanut tuntea kipua oikeassa reidessään. A:lle todettiin aiheutuneen oikean ulomman reisilihaksen yläosan repeämä, joka leikattiin myöhemmin. A:lla oli ollut tapahtumahetkenä tapaturmavakuutuslain mukainen vapaa-ajanvakuutus, jonka ehtojen mukaan vakuutuksesta korvattiin tapaturman lisäksi myös eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetussa asetuksessa tarkoitettu vamma. Tällä perusteella A vaati repeämän korvausta vakuutuksen perusteella. Tapauksessa oli juridiselta kantilta katsottuna kyse siitä, oliko ulomman reisilihaksen repeämä sellainen vamma, joka tuli edellä mainitun asetuksen perusteella korvattavaksi A:n ottamasta vakuutuksesta.
Tapaturmavakuutuslain 4 § :n 2 momentin ja edellä mainitun asetuksen 1 §:n 6 kohdan mukaan työtapaturman aiheuttamaksi vammaksi katsotaan lyhyehkönä, enintään yhden vuorokauden aikana syntynyt työliikkeen yhteydessä tapahtunut lihaksen tai jänteen kipeytyminen siltä osin kuin se ei johdu muusta sellaisesta viasta, vammasta tai sairaudesta, josta tapaturmavakuutuslain mukaan ei suoriteta korvausta.
A:n vakuutuksen myöntänyt vakuutusyhtiö hylkäsi A:n esittämän korvausvaatimuksen sillä perusteella, että lihaksen repeytymää ei sen mukaan katsottu edellä mainituissa pykälissä tarkoitettuna lihaksen kipeytymisenä. Vakuutusyhtiö vetosi päätöksessään myös lääketieteelliseen tietämykssen, jonka mukaan kyseisen vamman aiheutuminen johtui lihaksen sairaus- ja rappeumamuutoksista, sillä terveelle lihakselle repeymää ei olisi voinut sattua yksittäisessä liikkeessä.
Tapaturmalautakunta puolestaan kumosi vakuutusyhtiön tekemän päätöksen muun muassa tapaturma-asiain lautakunnan kiertokirjeenä antamien soveltamisohjeiden ja korkeimman oikeuden niiitä koskeneen oikeuskäytännön perusteella. Tapaturmalautakunnan mukaan näiden oikeuslähteiden perusteella repeämän korvattavuus vakuutuksesta edellytti syy-seuraussuhdetta A:n tekemän lihasponnistuksen ja lihaksen repeämän välillä. Lautakunta totesi, että tapauksessa esitetyt selvitykset puolsivat sitä, että tällainen syy-seuraussuhde oli ollut olemassa. Lautakunta lisäsi myös, etteivät vakuutusyhtiön päätöksen mukaiset sairaus- ja rappeumamuutokset olleet reisilihaksessa yleisiä. Vakuutusoikeus taasen kumosi tapaturmalautakunnan päätöksen sillä perusteella, ettei eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annettu asetus voinut soveltua tapaukseen, kun kyse ei ollut ollut yllätyksellisestä tai ylivoimaisesta suorituksesta.
Korkein oikeus totesi tapausta harkitessaan, että vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan lihaksen repeytymistä ei ollut tapana korvata mainitun asetuksen perusteella siitä syystä, ettei vahingon aiheuttanutta suoritusta voitu pitää riittävän suurienergisenä aiheuttamaan terveen lihaksen repeämää. Korkein oikeus kuitenkin lisäsi, ettei tämä voinut tapauskohtaisessa harkinnassa evätä suoraan korvauksen myöntämistä etenkään silloin, kun työliikkeen energia on ollut riittävän suuri repeämän aiheuttamiseen eikä asetuksessa mainittua aiempaa vikaa, vammaa tai muuta sairautta ole ollut repeämän aiheuttavalla tavalla ollut olemassa. A:n työliikkeessä suorittama maksimaalinen lihasponnistus oli korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan energialtaan riittävän suuri aiheuttamaan repeämän. Tämän lisäksi aiemmin mainittua vikaa, vammaa tai muuta sairautta ei oltu leikkauksen yhteydessä todettu. Näin olle korkein oikeus totesi syy-seuraussuhteen lihasponnistuksen ja repeämän välillä olleen olemassa, minkä johdosta se kumosi vakuutusoikeuden päätöksen ja velvoitti vamman korvattavaksi mainitun asetuksen mukaisesti A:n ottamasta vakuutuksesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa