Minilex - Lakipuhelin

Tarvittavat suostumukset ja luvat kiinteistön kaupassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avioliittolaissa halutaan suojata perheen yhteisen asunnon hallintaa ja tosiasiallista käyttöä. Puolisoiden yhteisenä asuntona käytetyn kiinteistön kauppaan tarvitaan toisen puolison suostumus riippumatta siitä, onko hänellä avio-oikeus omaisuuteen. Suostumus tarvitaan siitä riippumatta, asuvatko puolisot tilapäisesti erillään. Vallintarajoitukset pysyvät voimassa ositukseen asti, vaikka puolisot muuttaisivat pysyvästikin erilleen. Merkitystä on ennen kaikkea kiinteän omaisuuden käyttötarkoituksella; jos kiinteistö on tarkoitettu ainoastaan toisen puolison kodiksi, ei suostumusta sen myymiseen tarvita. Rakentamaton kiinteistö ei pääsäännön mukaan voi myöskään kuulua vallintarajoituksen piiriin. Puoliso, jonka suostumus kiinteistön kauppaan olisi pitänyt saada, voi nostaa kanteen oikeustoimen julistamiseksi pätemättömäksi. Kanne on nostettava kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun puoliso sai tiedon kaupasta, ja kauppaan sisältyvä pätemättömyysperuste korjaantuu, jos kannetta ei tässä ajassa nosteta.

Jos edunvalvoja myy tai ostaa kiinteää omaisuutta, jonka vajaavaltainen tai toimintakelpoisuudeltaan rajoitettu päämies omistaa kokonaan tai osittain, tarvitsee hän siihen holhousviranomaisen luvan. Lupamenettelyllä halutaan turvata päämiehen oikeudet ja edut kiinteistön omistajanvaihdoksessa. Edunvalvoja hakee lupaa kiinteän omaisuuden myyntiin tai ostamiseen maistraatilta. Käytännössä holhousviranomaisen hyväksyntää kiinteistön kaupalle haetaan usein vasta jälkeenpäin, mutta luovutus tulee tällöin päteväksi vasta sen jälkeen, kun maistraatti on hyväksynyt luovutuksen. Edunvalvoja ei saa edustaa päämiestään kiinteistön kaupassa, jos kaupan toisena osapuolena on edunvalvoja itse tai edunvalvojan läheinen. Tapauskohtaista tietoa kiinteistön kaupassa tarvittavista suostumuksista ja luvista saat ottamalla yhteyttä lakimieheen!

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]