Minilex - Lakipuhelin

Määräalan luovutuskirja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistön määräalalla tarkoitetaan rajoiltaan määritettyä osaa kiinteistöstä. Määräalan luovutukseen soveltuvat samat säännökset kuin koko kiinteistön luovutukseen. Siten esimerkiksi kauppakirjaa, lahjakirjaa, vaihtokirjaa tai muuta kiinteistön luovutuskirjaa koskevat samat muotovaatimukset kuin kiinteistön luovutusta yleensäkin. Luovutuskirjan on muun muassa oltava kirjallinen, luovuttajan ja luovutuksensaajan allekirjoittama sekä virallisen kaupanvahvistajan vahvistama. Luovutuskirjasta tulee myös käydä ilmi luovutuksen osapuolet, luovutustarkoitus, kauppahinta ja muu vastike sekä luovutettava määräala. Määräalan luovutus voidaan tehdä myös sähköistä kaupankäyntijärjestelmää käyttäen. 

Erityispiirteenä määräalan luovutuksissa on tarve määräalan yksilöintiin. Luovutuskirjasta on käytävä ilmi, mihin kiinteistöön määräala kuuluu. Lisäksi määräalan rajat ja sijainti on yksilöitävä joko sanallisesti tai esimerkiksi merkitsemällä ne kartalle tai maastoon. Hyvä voi olla myös käyttää näiden yksilöintitapojen yhdistelmää, kunhan ne eivät ole keskenään ristiriidassa ja niiden käytöstä on kerrottu luovutuskirjassa. Riittävää ei ole pelkästään luovutettavan alueen pinta-alan ilmoittaminen vaan myös sijainti tulisi ilmetä luovutuskirjasta. Myöskin arvio luovutettavan alueen pinta-alasta olisi syytä ilmoittaa.

Luovutuksensaajan tulee hakea saannolleen lainhuutoa eli omistuksen merkitsemistä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Lainhuudon myöntämisen jälkeen määräalan lohkominen tulee automaattisesti vireille. Lohkomistoimituksessa määräala erotetaan omaksi kiinteistökseen luovutuskirjan tietojen mukaisesti. Määräalan tarkka yksilöinti ja luovutuskirjan asianmukainen laadinta ovat hyvin tärkeitä luovutuksen onnistumisen, lainhuudon saamisen sekä lohkomisen toimittamisen kannalta. Suositeltavaa onkin lakimiehen puoleen kääntyminen ristiriitojen ja myöhempien tulkintaongelmien välttämiseksi. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]