Minilex - Lakipuhelin

Kuluttajapalveluksen viivästyksen seuraus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuluttajapalveluksen luovutusajankohta määräytyy ensisijaisesti tilaajan ja toimeksisaajan välisen sopimuksen perusteella. Jos luovutusajankohdasta ei ole sovittu, palvelus on luovutettava sen laatuun ja laajuuteen nähden kohtuullisessa ajassa sopimuksenteosta.

On huomattava, että vaikka työn aloitusajankohta poikkeaisi sovitusta, kyseessä on viivästys vasta sitten, jos työ ei valmistu sovittuna ajankohtana. Jos tilaajalla on kuitenkin myöhästyneestä aloituksesta johtuen painavia syitä olettaa, että palvelus viivästyy olennaisesti, tilaaja saa purkaa sopimuksen heti.

Palveluksen viivästyessä tilaajalla on oikeus vaatia palvelussopimuksen täyttämistä. Toimeksisaajalla on kuitenkin oikeus kieltäytyä tästä, jos sopimuksen täyttämiselle on olemassa este, jota toimeksisaaja ei voi voittaa tai jos sopimuksen täyttäminen olisi muutoin kohtuutonta. Vaatimus sopimuksen täyttämisestä on esitettävä kohtuullisessa ajassa.

Tilaajan on tärkeää muistaa, että toimeksisaajan viivästyksen perusteella hänellä on oikeus pidättyä maksamasta palveluksen hintaa. Tilaaja ei kuitenkaan saa pidättää rahamäärää, joka ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänellä on viivästyksen perusteella oikeus. Oikeus maksusta pidättymiseen voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun palvelus on toimeksisaajan viivästyksestä johtuen keskeneräinen maksun erääntyessä.  Tällöin tilaaja saa pidättää erääntyneen maksun, kunnes palvelus on valmis.

Tilaaja saa purkaa sopimuksen toimeksisaajan viivästyksen vuoksi, jos sopimusrikkomus on olennainen tai jos toimeksisaaja ei ole kohtuullisen lisäajan kuluessa luovuttanut palvelusta. Lähtökohdaksi viivästyksen olennaisuuden arvioinnissa otetaan viivästyksen merkitys tilaajalle. Viivästyksen syyllä ei ole merkitystä purkuoikeuden kannalta.  Jos tilaajalla on kuitenkin painavia syitä olettaa, että palvelus viivästyy olennaisesti, saa hän purkaa sopimuksen heti.

Jos huomattava osa palveluksesta on suoritettu, tilaajalla on oikeus purkaa sopimus vain siltä osin kuin palvelus on suorittamatta. Tilaaja saa kuitenkin purkaa sopimuksen kokonaisuudessaan, jos palveluksen tarkoitus viivästyksen vuoksi jää olennaisesti saavuttamatta. Esimerkkinä tästä voi olla hääpuvun valmistumisen viivästyminen tai jos palvelus on muutoin tarkoitettu ohimenevää tarvetta varten. Suorituksesta, jota ei voida palauttaa ilman olennaista haittaa, on tilaajan tällöin maksettava toimeksisaajalle korvaus, joka vastaa sen arvoa tilaajalle.

Tilaajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii toimeksisaajan viivästyksen vuoksi, jollei toimeksisaaja osoita, että viivästys johtuu ylivoimaisesta esteestä.

Minilexin lakimiehet vastaavat mielellään kuluttajapalvelussopimuksia koskeviin kysymyksiisi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]