Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistön luovutus osituksessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun avioliitto purkautuu joko avioeron tai toisen puolison kuoleman johdosta, tehdään puolisoiden välillä omaisuuden ositus. Ositusta ei kuitenkaan tehdä sellaisen omaisuuden osalta, johon avio-oikeus on poissuljettu, vaan tällaisen omaisuuden osalta suoritetaan omaisuuden erottelu. Ositussopimukselle ei ole asetettu määrämuotoa, niinpä sopimus voidaan tehdä suullisestikin. On kuitenkin suositeltavaa laatia kirjallinen sopimus osituksesta.

Ositustoimituksessa jaetaan puolisoiden varat ja velat. Ensin selvitetään kummankin puolison netto-omaisuuden arvo (varat-velat). Tämän jälkeen puolisoiden omaisuudet lasketaan yhteen ja jaetaan pääsääntöisesti tasan heidän kesken. Enemmän omistava puoliso on velvollinen maksamaan tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle niin paljon, että molempien osuudet ovat yhtä suuret.

Osituksen yhteydessä puolisot voivat sopia keskenään omistamansa omaisuuden omistajanvaihdoksista. Jos omaisuuteen kuuluu kiinteistö, voi tällainen vaihtaa omistajaa osituksen yhteydessä. Kiinteistö voi siirtyä jommankumman puolison omistukseen joko kokonaan tai osittain. Jos esimerkiksi vain toinen puolisoista on ollut kiinteistö omistuksessaan, voi tällainen kiinteistö siirtyä kokonaan toisen puolison omistukseen.

Erillistä kauppakirjaa kiinteistöstä ei vaadita, vaan saantokirjana on osituskirja. On kuitenkin huomioitava, että siltä osin kuin kiinteistön vaihdossa on käytetty ulkopuolisia varoja, se rinnastetaan tältä osin kauppaan. Näin ollen puolisoiden on laadittava kauppakirja maakaaren muotomääräysten mukaisesti siltä osin kuin luovutukseen on käytetty ulkopuolisia varoja eli muuta kuin jaettavana olevaa varallisuutta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa