Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistön kauppakirja yhteisomistus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistön kauppa on tehtävä lain muotomääräysten mukaisesti, jotta se olisi pätevä. Kiinteistön kaupasta on siten tehtävä kirjallinen kauppakirja. Myyjän ja ostajan, tai heidän asiamiehensä, on allekirjoitettava kauppakirja. Kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa. Kauppakirjasta on käytävä ilmi luovutustarkoitus, luovutettava kiinteistö, myyjä ja ostaja sekä kauppahinta ja muu vastike. Mikäli kiinteistö on yhteisomistuksessa, tai se ostetaan yhteisomistukseen, kauppakirjaan merkitään kaikki kaupan osapuolet. Kauppakirjaan kannattaa myös kirjata, missä suhteessa kiinteistön omistus jakaantuu sen yhteisesti ostavalle taholle.

Yhteisomistusta säädellään lähtökohtaisesti laissa eräistä yhteisomistussuhteista. Jos kiinteistö on yhteisomistuksessa, sen jokaisella omistajalla on oikeus toisia kuulematta luovuttaa osuutensa ja muutenkin määrätä siitä, kunhan toimenpide ei loukkaa muiden yhteisomistajien vastaavia etuja ja oikeuksia. Sen sijaan, jos toimenpide koskee koko kiinteää omaisuutta, siihen ei saa ryhtyä ilman kaikkien yhteisomistajien lupaa. Lisäksi tietyissä tilanteissa omistaja voi hakea lupaa toimenpiteeseen myös tuomioistuimelta. Näin ollen koko kiinteistön, kuten omakotitalon, myynti ei ole lähtökohtaisesti mahdollista ilman kaikkien yhteisomistajien suostumusta. Jolleivat yhteisomistajat ole keskenään sopineet muuta, kunkin omistajan katsovaan omistavan samansuuruiset määräosuudet kiinteistöstä. Jos kiinteistö myydään, niin kullekin omistajalle kuuluu hänen osuuttaan vastaava osa kauppahinnasta.

Kiinteistön erityisten oikeuksien kirjaamisesta säädetään maakaaressa, että kiinteistön yhteisomistajien keskinäinen sopimus kiinteistön hallinnasta saadaan kirjata. Lisäksi yhteisomistuksessa olevia metsäkiinteistöjä koskevista asioista on sääntelyä erikseen yhteismetsälaissa.

Jos sinulla on lisäkysymyksiä kiinteistökaupasta ja yhteisomistuksesta, voit ottaa yhteyttä lakimieheen esimerkiksi soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa