Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistökauppa ja hallinnanjakosopimus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Hallinnanjakosopimus voidaan tehdä yhteisesti omistetusta kiinteistöstä, siitä luovutetusta määräalasta, kiinteistöön kohdistuvasta vuokraoikeudesta tai muusta käyttöoikeudesta. Hallinnanjakosopimukseen voidaan ottaa yksityiskohtaisia määräyksiä esimerkiksi piha-alueen, rannan tai varastotilan käytöstä tai kiinteistön hoidosta aiheutuvien kustannusten hoitamisesta; tyypillisesti hallinnanjakosopimus tehdään paritalokiinteistöstä niin, että rakennuksen hallinnan lisäksi sopimuksessa jaetaan piha-alueen ja ulkorakennusten hallinta. Hallinnanjakosopimuksessa voidaan myös määrätä, että tietty tietty osa kiinteistön maa-alueesta jää yhteisomistajien yhteisesti hallittavaksi.

Tehty hallinnanjakosopimus sitoo sen osapuolia voimassaoloaikansa ajan, mutta sivullissitovuus saavutetaan vasta kirjaamisen myötä. Mikäli siis kiinteistö myydään edelleen, mutta hallinnanjakosopimusta ei ole kirjattu, se ei jää voimaan, jos ostaja ei kauppaa tehtäessä tiennyt hallinnanjakosopimuksessa eikä hänen pitänytkään siitä tietää. Ostajan vilpittömän mielen lisäksi edellytetään, että ostaja hakee kiinteistön saannolleen lainhuutoa ennen, kuin hallinnanjakosopimuksen osapuoli hakee hallinnanjakosopimuksen kirjaamista.

Hallinnanjakosopimus voidaan kirjata lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Kirjaamisen jälkeen hallinnanjakosopimus sitoo myös kiinteistön uutta ostajaa. Jos hallinnanjakosopimukseen on merkitty esimerkiksi vuokraoikeus tiettyyn osaan kiinteistöä, uusi ostaja ei voi tehdä tyhjäksi tätä oikeutta. Hallinnanjakosopimus saadaan kirjata vain parhaalle etusijalle, eli kiinteistöön kohdistuvien muiden erityisten oikeuksien ja kiinnitysten edelle. Jos kiinteistöön kohdistuu aiemmin kirjattuja erityisiä oikeuksia, vaatii hallinnanjakosopimuksen kirjaaminen etusijajärjestyksen muuttamista, mihin tarvitaan suostumus näiden aiemmin kirjattujen oikeuksien haltijoilta. 

Hallinnanjakosopimus voidaan tehdä määräaikaiseksi tai toistaiseksi voimassa olevaksi, ja jos voimassaoloaikaa ei ole määritelty, katsotaan sopimuksen olevan voimassa toistaiseksi. Hallinnanjakosopimuksen ollessa voimassa ja kirjattu kiinteistön yhteisomistussuhdetta ei voida purkaa kiinteistön kaupassa; yhteisomistaja ei voi esimerkiksi tehokkaasti vaatia kiinteistön myyntiä määräosan erottamiseksi. Kirjattuakin sopimusta voidaan kuitenkin muuttaa tai se purkaa, jos kiinteistön käyttöön liittyvät olosuhteet muuttuvat olennaisesti. Lisää tietoa hallinnanjakosopimuksesta kiinteistökaupan yhteydessä saat ottamalla yhteyttä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 7 - 23 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa