» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A:lla ja B:llä oli yhteinen vuonna 1982 syntynyt tytär, joka asui B:n luona. A:lla oli tapaamisoikeus joka toisena viikonlopppuna ja talvilomalla. B ei ollut tuonut tyttöä sovitusti tapaamisiin ajalla 25.2.-16.3.1990. Turun maistraatti oli asettanut 17.4.1989 uhkasakon tapaamisten toteuttamiseksi, ja hovioikeus oli vahvistanut maistraatin päätöksen uhkasakosta 3.1.1990.
A vaati maistraatilta, että B velvoitetaan suorittamaan uhkasakko ja että B:lle asetetaan entistä suurempi uhkasakko tapaamisten toteuttamiseksi. B vaati vaatimusten hylkäämistä sillä perusteella, että hiihtolomaviikolla lapsi oli ollut sairas ja että toisten tapaamisten aikaan lapsi oli lukinnut itsensä kylpyhuoneeseen, minkä vuoksi tapaamiset eivät toteutuneet.
Maistraatti hyväksyi A:n vaatimukset ja velvoitti B:n maksamaan uhkasakon sekä asetti entistä suuremman uhkasakon B:lle tulevien tapaamisten toteuttamiseksi.
Hovioikeus ei muuttanut maistraatin päätöksen lopputulosta. B oli vaatinut suullista käsittelyä, jota ei ollut toimitettu. Hovioikeus katsoi, että sovittelijan antaman selvityksen perusteella B ei ollut edesauttanut tapaamisten toteutumista.
Korkein oikeus totesi, että asiassa olisi pitänyt kuulla todistajia, eikä ratkaista asiaa pelkän kirjallisen selvityksen perusteella. Hovioikeuden olisi pitänyt palauttaa asia maistraattiin tai toimittaa asiassa suullinen käsittely. Korkein oikeus kumosi maistraatin ja hovioikeuden päätökset ja palautti asian maistraatin käsiteltäväksi siten, että kertomuksen antajia tuli kuulla ennen asian ratkaisemista. Ratkaisu osoittaa kuulemisen tärkeyden lasta koskevissa asioissa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa