Minilex - Lakipuhelin

Lapsen tapaamisoikeuden täytäntöönpanoa koskevan asian riitaisuus ja sen tutkiminen – KKO:2007:86

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Ylimääräinen muutoksenhaku
    Kantelu
    Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpano

Korkeimmassa oikeudessa käsiteltiin käräjäoikeuden menettelyn virheellisyyttä päätöksen täytäntöönpanossa, joka koski lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta. Käräjäoikeus oli käsitellyt Tapio L:n hakemuksen lapsen tapaamisoikeutta koskevan vahvistetun sopimuksen määräämisestä täytäntöönpantavaksi. Tapio L oli käräjäoikeudelle toimittamallaan hakemuksella ilmoittanut, että Katriina L ei ollut suostunut lapsen tapaamisoikeutta koskevaan sopimukseen, jossa oli määritelty Tapio L:n ja lapsen tapaamiset. Katriina L oli valittanut ja ilmoittanut, että hän oli noudattanut sopimusta ja edelleen suostuu sopimuksessa sovittuihin tapaamisiin. Katriina L kertoi, että Tapio ei itse ollut ollut yhteydessä häneen tai lapseen, joten tapaamisten toteutumattomuus oli johtunut Tapio L:stä itsestään. Käräjäoikeus oli todennut, että koska vastapuolella Katriina L:llä ei ollut vastalauseita sopimukseen ja hän oli suostunut sitä noudattamaan, ei ollut tarpeellista tutkia Tapio L:n väitettä, että Katriina L ei sallinut Tapio L:n ja lapsen tapaamisia. Samalla käräjäoikeus asetti uhkasakon Katriina L:lle, että sopimus tulee täytetyksi.

Lapsen tapaamisoikeuden täytäntöönpanomääräyksen tulee olla tarpeellinen lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain mukaan. Jos toinen osapuolista riitauttaa tapaamisoikeuden täytäntöönpanon määräyksen tarpeellisuuden, tulee hänen osoittaa, että toinen on estänyt lapsen ja hakijan väliset tapaamiset. Katriina L on kiistänyt Tapio L:n hakemuksen tarpeellisuuden väittäessään, että tapaamiset ovat estyneet Tapion omasta syystä. Siten määräyksen tarpeellisuus, joka on myös hakemuksen hyväksyminen edellytys, on tullut riitaiseksi. Käräjäoikeus ei olisi asian riitaisuuden vuoksi saanut ratkaista asiaa välittömästi, vaan sen olisi tullut selvittää Tapio L:n hakeman määräykseen tarpeellisuus tai sitten suorittaa sovittelu asiassa täytäntöönpanolain mukaan. Käräjäoikeudessa on siis tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka vaikutus asian lopputulokseen on ollut olennainen. Käräjäoikeuden päätös poistetaan, ja hovioikeuden päätös kumotaan. Korkein oikeus määräsi Helsingin käräjäoikeuden ottamaan asiaan uudelleen käsiteltäväksi.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]