Minilex - Lakipuhelin

KKO:2005:138 Tapaamisoikeuden epäämisen edellytykset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Lapsen huolto ja tapaamisoikeus

A oli vaatinut, että hänen ja B:n lapselle C vahvistetaan oikeus tavata isäänsä. B oli C:n yksinhuoltaja. B vastusti vaatimusta ja esitti toissijaisena, että mikäli tapaamisoikeus vahvistettaisiin, tapaamiset tulisi järjestää ainoastaan valvottuina. Molempien vanhempien asuinpaikkakuntien sosiaalilautakunnat suosittelivat valvottuja tapaamisia. 

Koska tapaamisia ei voitu järjestää äiti B:n luona ja koska C:n paikkakunnan sosiaalitoimi oli ilmoittanut, ettei se järjestänyt valvottuja tapaamisia, käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen. Hovioikeudessa kävi ilmi, ettei myöskään A:n paikkakunta voinut järjestää tapaamisia, koska palvelu oli kohdistettu paikkakunnalla asuville lapsille. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden päätöksen.

Korkein oikeus totesi, että laissa säädetyn lapsen tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Asia tulisi ratkaista lapsen etua ajatellen. KKO viittasi perustuslakiin, jonka mukaan julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. KKO katsoi, että lähtökohtaisesti on lapsen edun mukaista pitää yhteyttä myös siihen vanhempaan, jonka luona hän ei asu.

Korkein oikeus huomautti, että tuomioistuin ei voi jättää tapaamisoikeutta vahvistamatta sillä perusteella, että sen toteuttamisessa voi ilmetä käytännön vaikeuksia, eikä myöskään sillä perusteella, että toinen vanhempi, eli huoltaja B, ei suostu vaikuttamaan myöntyvästi tapaamisjärjestelyihin. Sekään ei ole KKO:n mukaan syy, että sosiaaliviranomaisen mielestä tapaamista ei ole mahdollista järjestää. KKO huomioi, ettei missään vaiheessa ollut esitetty selvitystä siitä, että tapaaminen olisi ollut jollain tapaa lapsen edun vastaista. Korkein oikeus kumosi käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksen pääasiaa koskevilta osin.

 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]