» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse avioliiton alaisen omaisuuden osituksesta molempien aviopuolisoiden kuoleman jälkeen. Osituksen osapuolina olivat siis molempien puolisoiden kuolinpesät. Korkein oikeus tarkasteli, millä edellytyksin ositusta voitiin sovitella kahden kuolinpesän välillä.
A ja B olivat solmineet avioliiton 16.8.1996, jota ennen he olivat asuneet vuosia yhdessä. Pian avioliiton solmimisen jälkeen A oli kuitenkin joutunut laitoshoitoon pysyvästi. A kuoli 16.4.2000 ja B 22.2.2001. Ositus toimitettiin 15.10.2009, jossa A:n kuolinpesän säästö oli 97 433,11 euroa ja B:n 5 206,33 euroa, jolloin A:n kuolinpesän suorittavan tasingon määrä olisi 46 118,39 euroa. Pesänjakaja oli sovitellut ositusta siten, ettei A:n kuolinpesä ollut velvollinen suorittamaan tasinkoa. Käräjäoikeus hyväksyi pesänjakajan ratkaisun, mutta hovioikeus katsoi tilanteen toisin ja velvoitti A:n kuolinpesän suorittamaan kyseisen tasingon määrän B:n kuolinpesälle.
Korkeimmassa oikeudessa tarkasteltiin kysymystä siitä, voidaanko ositusta sovitella perusteettoman taloudellisen edun perusteella kummankin puolison kuoleman jälkeen ja täyttyvätkö sovittelun edellytykset.
Sovittelusäännösten soveltamisalaa ei ole rajoitettu vain tiettyihin tilanteisiin. Kuitenkin, kun ositus tulee toimitettavaksi vasta kummankin puolison kuoleman jälkeen, sovittelun edellytykset täyttyvät vain melko harvoissa tilanteissa. Perillistahon eduksi sovittelu voisi Korkeimman oikeuden mukaan tulla kyseeseen lähinnä silloin, kun eloonjäänyt puoliso saisi itselleen perusteettomasti taloudellista etua. Sovittelun edellytykset voivat olla käsillä tämänkaltaisessa tilanteessa, jossa avioliitto on lyhytaikainen ja toisen puolison omaisuus kattaa huomattavan omaisuuden, kun ositus tulee toimitettavaksi molempien puolisoiden kuoltua eri perillistahojen kesken. Korkein oikeus totesi, ettei estettä sovittelulle perusteettoman edun perusteella ole.
Sovitteluharkinnassa otetaan huomioon erityisesti avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat. Tässä tilanteessa, jossa vastakkain ovat puolisoiden perillisten edut, tarveharkintaa suurempi merkitys sovitteluharkinnassa on annettava sille, mikä on ollut puolisoiden panostus yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi. Sovitteluharkinnassa voidaan huomioida ainoastaan puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut puolisoiden taloutta koskevat seikat. Perillisten toimille puolisoiden talouden hyväksi ei voitu antaa merkitystä sovitteluharkinnassa, toisin kuin hovioikeus oli katsonut.
Sovittelun edellytysten osalta Korkein oikeus totesi, että A:n ja B:n avioliitto ja yhteiselämä oli jäänyt varsin lyhyeksi, A:n omaisuus oli hankittu ennen puolisoiden yhteistä asumista eikä B ole osallistunut tuon omaisuuden kartuttamiseen ja säilyttämiseen eikä puolisoiden välillä ollut vallinnut taloudellista yhtenäisyyttä. Puolisot olivat näytön perusteella vastanneet itse omista kuluistaan yhdessä asumisen aikana. Lisäksi A:n heikentynyt terveydentila avioliiton solmimishetkellä puolsi osituksen sovittelua. A:n kuolinpesän suoritettavaksi tulevaa tasinkoa, noin 46 000 euroa, ei myöskään voitu pitää vähäisenä huomioiden osituskirjasta ilmenevät puolisoiden varat.
Korkein oikeus katsoi, että B:n kuolinpesä saisi osituksessa perusteetonta etua. Korkein oikeus hyväksyi pesänjakajan tekemän ratkaisun osituksen sovittelusta. A:n kuolinpesä ei joutunut suorittamaan tasinkoa B:n kuolinpesälle.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa