» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa arvioidaan sitä, milloin osituksen sovittelu tulee kyseeseen ja millä perustein. Osituksen sovittelun perusteena yleisesti voi olla tilanne, jossa tavallisen osituksen seurauksena voisi toiselle osapuolelle koitua perusteettoman edun saamista taloudellisesti tai se voisi muuten johtaa kohtuuttomaan tilanteeseen. Tässä oikeustapauksessa on kyse nimenomaisesti perusteettoman edun saamisen ehkäisystä osituksen sovittelu suorittamalla.
A ja B olivat asuneet avoliitossa noin neljän vuoden ajan, jonka jälkeen he olivat solmineet avioliiton. Noin kuukausi avioliiton solmimisen jälkeen A menehtyi. Menehtynyt puoliso oli pariskunnasta huomattavasti paremmassa taloudellisessa asemassa kuin eloonjäänyt puoliso. Pariskunnalla ei ollut yhteisiä lapsia, mutta A:lla oli aikaisemmasta suhteestaan rintaperillisiä. Pari ei ollut laatinut avioehtoa, joten pariskunnan koko omaisuuden katsottiin olevan avio-oikeuden alaista ositusta, jolloin B:lle olisi A:n kuoleman seurauksena kuulunut avio-oikeuden nojalla saada tasinkona puolet parin yhteenlasketusta omaisuudesta. A:n perilliset eivät perinnönjakoasetelmaan tyytyväisiä, vaan halusivat, että ositusta sovitellaan siten, ettei B voisi saada tasinkoa.
Avioliittolain 103 b §:n nojalla ositusta on mahdollista sovitella, mikäli ositus muutoin voisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tai siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Lain perusteella osittelun sovittelua harkittaessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota avioliiton kestoaikaan, puolisoiden toimintaan yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi, säilyttämiseksi ja huomioon on otettava myös muut tämänkaltaiset seikat, jotka vaikuttavat parin taloudellisiin asioihin. Tämän lain nojalla sovittelu tilanteessa on perusteltua. Koska parin avio-oikeuden alainen omaisuus koostui lähes kokonaan A:n jo ennen avioliittoa kartuttamasta omaisuudesta, voi tavanomainen ositus johtaa perusteettomaan etuun B:lle.
Yleisenä periaatteena avioliittolain perusteella pidetään yleensä viiden vuoden kestoaikaa avioliiton osalta. Kun viisi vuotta avioliiton solmimisesta on kulunut osituksen sovitteluperusteena ei voida käyttää avioliiton lyhyttä kestoaikaa.
Perusteluna siihen, miksi B:n tulisi saada normaalin osituksen mukainen ositus, voidaan pitää sitä, ettei B voinut tietä, että A tulisi menehtymään niin pian avioliiton solmimisen jälkeen. Lisäksi painoarvoa voitaisiin antaa sille, että A ja B olivat asuneet yli neljä vuotta avioliitonomaisessa suhteessa ennen avioliiton virallista solmimista, jonka vuoksi perusteltuna voitaisiin nähdä, että vaikka avioliitto oli kestoltaan lyhyt, suhde kokonaisuudessaan oli pitkähkö.
Korkein oikeus päätyi lopulta enemmistön näkemyksen mukaan siihen lopputulokseen, että ositusta tulisi sovitella ja jätti voimaan pesänjakajan toimittaman osituksen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa