» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asianajaja A toimi käräjäoikeuden määräämänä pesänjakajana X:n kuolinpesässä. Kuolinpesän osakkaita olivat leski Y ja perillinen Z, joka oli vajaavaltainen. Vuonna 1998 voimassa olleen lainsäädännön mukaan pesänjakajan määräämistä edellytettiin, koska kuolinpesässä oli vajaavaltainen osakas. Myöhemmin käräjäoikeus määräsi uuden pesänjakajan jatkamaan osituksen toimittamista.
A vaati leskeltä palkkiota osituksen valmistelutoimista. A:n mukaan osituksen valmistelu oli asianosaisten edun mukaista, jolloin leski oli henkilökohtaisesti vastuussa palkkion maksamisesta. Leski vaati kanteen hylkäämistä sen perusteella, että pesänjakajan palkkio tuli lain mukaan maksaa ensisijaisesti pesän varoista. Pesänselvittäjän toimet eivät koskeneet osituksen toimittamista, joten palkkion maksaminen ei kuulunut leskelle vaan kuolinpesälle.
Käräjäoikeus hylkäsi kanteen ja katsoi, että kyse oli pesänselvityskustannuksista, jotka kuuluivat ensisijaisesti kuolinpesän varoista maksettaviksi. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Aiemman oikeuskäytännön mukaan avioero-osituksessa puolisot vastaavat henkilökohtaisesti pesänjakajan palkkiosta. Perusteena tälle on, että ositus tehdään asianosaisten eduksi. Tässä tapauksessa toimitus ei hovioikeuden mukaan tapahtunut sillä tavoin lesken eduksi, että leski olisi ollut vastuussa palkkion maksamisesta. Pesänjakajan määrääminen oli johtunut lain säännöksistä, ja osituksen valmistelu oli ollut perintökaaressa tarkoitettu toimi, josta aiheutuva palkkio maksetaan pesän varoista.
Korkein oikeus katsoi, että aiempaa oikeuskäytäntöä avioero-osituksen kulujen jakamisesta tuli soveltaa myös tässä tapauksessa. Omaisuuden ositus lesken ja perillisten välillä ei Korkeimman oikeuden mukaan eroa avioero-osituksesta siten, että palkkiovastuuseen tulisi suhtautua eri tavalla. Ositus tapahtuu eloonjääneen puolison eduksi, eikä puolisoiden yhteinen omaisuus vielä muodosta sellaista kuolinpesää, josta osituspalkkio tulisi maksaa. Kannetta ei olisi tullut hylätä vaan asia olisi pitänyt tutkia.
Korkein oikeus tutki pääkysymyksenä olevan asian ja katsoi, että A ei ollut antanut riittävää selvitystä siitä, että palkkiovaatimus kohdistui osituksesta aiheutuneisiin toimiin. Ositukseen liittyvien toimien osalta A olisi ollut oikeutettu palkkioon, mutta palkkiovaatimuksen selityksenä oli ainoastaan maininta "osituksen valmistelu". Kyse oli käräjäoikeuden määräämästä pesänjakajasta, jota ei ollut määrätty pelkästään osituksen toimittamista varten. Palkkiovaatimuksessa olisi pitänyt eritellä tarkemmin, mitkä olivat ne kulut, jotka kohdistuivat nimenomaan osituksen valmisteluun ja joista leski olisi ollut vastuussa. Lesken ei katsottu olevan henkilökohtaisessa vastuussa palkkiosta, joka kuului kuolinpesän maksettavaksi.
Ratkaisun perusteella osa pesänjakajan laskusta voi kuulua lesken ja osa kuolinpesän maksettavaksi. Ratkaisussa voidaan kritisoida avioero-osituksen ja lesken ja vainajan välisen osituksen rinnastamista kulujen osalta. Avioero-osituksessa tarvitaan pesänjakajaa silloin, kun osapuolet eivät pääse keskenään sopuun omaisuuden jakamisesta. Kuolinpesässä omaisuuden ositus tai erottelu on kuitenkin välttämätön toimi silloin, kun vainaja oli ollut naimisissa. Jos joku pesän osakas vaatii pesänjakoa, on siihen ryhdyttävä, vaikka leski ei sitä haluaisi. Tällaisessa tapauksessa osituksen toimittaminen tuskin on lesken edun mukaista, mutta silti välttämätöntä. Ositus kuuluu yhtenä osana kuolinpesän selvitys- ja jakoprosessiin, joten olisi luontevaa pitää siitä aiheutuvia kuluja myös kuolinpesän kuluina ainakin silloin, kun ositusta ei toimiteta erikseen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa