» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A:n vanhemmat olivat lahjakirjalla lahjoittaneet A:lle useita kiinteistöjä. Lahjakirjassa oli ollut lahjansaajan aviopuolison avio-oikeuden poissulkeva ehto lahjoitetun omaisuuden ja sen tuoton osalta. Lahjakirjaan ei ollut kaupanvahvistajan lisäksi merkitty toista todistajaa, vaan paikalla ollut esteetön henkilö oli myöhemmin allekirjoittanut lisäyksen lahjakirjaan, jossa hän oli todistanut lahjoituksen tapahtuneen sanotun lahjakirjan ehtojen mukaisesti. Kun A:n ja B:n avioliitto oli päätynyt eroon, pesänjakajaksi määrätty asianajaja oli suorittamassaan omaisuuden osituksessa määrännyt A:n suorittamaan B:lle tasinkona puolet lahjoitettujen kiinteistöjen ja niiden tuoton arvosta.
A laati kanteen käräjäoikeuteen ja vaati, että omaisuuden ositus kumotaan siltä osin kuin lahjakirjalla lahjoitetut kiinteistöt tuottoineen oli katsottu avio-oikeuden alaisiksi varoiksi. B kiisti kanteen sillä perusteella, ettälLahjakirjaa ei ollut voinut enää ositusperusteen syntymisen jälkeen pätevästi täydentää todistamista koskevalla lisäyksellä. Käräjäoikeus totesi, että lahjakirjan avio-oikeuden poissulkevaa määräystä oli rasittanut muotovirhe, kun kaupanvahvistajan lisäksi lahjakirjaan ei ollut merkitty toista todistajaa. Muotovirhe oli niin vakava, että lahjakirjan avio-oikeusmääräys oli pätemätön eikä virhettä voitu enää jälkikäteen korjata lahjansaajan puolison vahingoksi. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.
A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun ja perustelut. Se kuitenkin lisäsi vielä, että kiinteistöjen omistusoikeus oli siirtynyt A:lle lahjakirjan mukaisesti sen allekirjoitushetkellä ja lahjoitettu omaisuus oli samalla siirtynyt A:n ja B:n aviovarallisuuden piiriin. Tämän jälkeen omaisuuden saattaminen avio-oikeudesta vapaaksi olisi ollut mahdollista ainoastaan aviopuolisoiden välisin oikeustoimin.
A vei asian edelleen Korkeimpaan oikeuteen. Ensimmäisenä Korkein oikeus esitteli asiaan soveltuvat lainkohdat. Avioliittolain 35 §:n 2 momentin mukaan puolisoilla ei ole avio-oikeutta omaisuuteen, josta avioehtosopimuksin taikka lahjakirjassa tai testamentissa on niin määrätty. Avio-oikeutta ei ole myöskään tällaisen omaisuuden tuottoon, jos näin on määrätty. Avioliittolain 66 §, sellaisena kuin se oli 26.4.1991 annetussa laissa, kuului seuraavasti: ”Lahjakirjan, kirjallisen suostumuksen, avioehtosopimuksen ja luettelon, joista puhutaan 35 §:n 2 momentissa, tulee, jotta ne olisivat päteviä, olla päivättyjä, asianmukaisesti allekirjoitettuja ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistamia.” Maakaaressa säädetään taas kiinteistön lahjoituksen muotovaatimuksista. Sen 2 luvun 1§:n mukaan lahjoitus tulee tehdä kirjallisesti, myyjän ja ostajan tai heidän asiamiehensä on allekirjoitettava kauppakirja ja kaupanvahvistajan on vahvistettava kauppa kaikkien kauppakirjan allekirjoittajien läsnä ollessa. Vanhassa maakaaressa säädettiin myös kahden esteettömän todistajan läsnäolosta, mutta se kohta on poistettu uudesta laista. Toisena Korkein oikeus siirtyi kyseisen tapukasen tutkimiseen. Tapauksessa jouduttiin soveltamaan erilaisia muotovaatimuksia samaan lahjoitusta koskevaan oikeustoimeen, mitä Korkein oikeus piti hyvin epätyydyttävänä. Laissa säädettyjä muotomääräyksiä kun on lähtökohtaisesti edellytetty noudatettaviksi sanamuotonsa mukaisesti, mikä on mahdotonta, jos muotomääräyksiä on useampia koskien samaa oikeustoimea. Maakaarta uudistettaessa katsottiin, että kaupanvahvistajan vahvistus riittää korvaamaan esteettömien todistajien allekirjoituksen. Niinpä Korkein oikeus katsoikin, että arvioitaessa maakaaren 2 luvun 1 §:n muotovaatimuksen ja vanhan avioliittolain 66 §:ssä säädetyn määrämuodon keskinäistä suhdetta voitiin päätyä tulkintaan, jonka mukaan sääntelyt rinnastuivat avio-oikeutta koskevan ehdon pätevyyden osalta toisiinsa. Tapauksessa kysymyksessä ollut lahjakirja täytti maakaaren muotovaatimukse ja siihen sisältyi, että myös avioliittolain edellytykset täyttyivät. Avio-oikeuden poissulkeva ehto oli siten pätevä. Hovioikeuden tuomio kumottiinn ja ositus palautettiin toimitettavaksi pesänjakajalle.
Ratkaisussa on ensinnäkin selkeä viesti lainsäätäjälle: ristiriitaisia muotovatimuksia ei tulisi missään tapauksessa olla. Toiseksi ratkaisussa todetaan, että muotovaatimusten tavoitteiden ei voida katsoa vaarantuvan sen vuoksi, että tietty muoto on korvattu toisella, nämä tavoitteet ainakin yhtä hyvin turvaavalla muodolla. Ristiriitaisten muotovaatimuksien tilanne voidaan siis ratkaista sillä, että tarkastellaan muotovaatimusten tavoitteita ja sitä, millaisella tulkinnalla turvataan parhaiten näiden tavoitteiden toteutuminen. Tavoiteperusteinen tulkinta voi siis tietyissä tapauksissa ohittaa sanamuodon mukaisen tulkinnan jopa muotovaatimuskysymyksissä, joita on perinteisesti tulkittu hyvin tiukasti sanamuodon mukaan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa