Minilex - Lakipuhelin

Yksityisen elinkeinonharjoittajan toiminnan lopettaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yksityisellä elinkeinonharjoittajalla on oikeus lopettaa elinkeinotoimintansa haluamallaan hetkellä. Toiminta katsotaan päättyvän välittömästi lopettamishetkellä, eikä lopettamiselle ole säädetty erityisiä muodollisia velvoitteita. Elinkeinotoiminnan lopettamiseen yksityinen elinkeinonharjoittaja ei tarvitse erillistä lupaa tai kenenkään suostumusta. Yksityisen elinkeinotoiminnan lopettamiseen ei myöskään liity esimerkiksi osakeyhtiötä vastaavaa selvitystilaan asettamista. Lopettamisesta on kuitenkin tehtävä ilmoitus kaupparekisteriin.

Toiminnan lopettamisen yhteydessä elinkeinotoiminnan jäljellä oleva varallisuus jää elinkeinonharjoittajan omaisuudeksi, ja vastaavasti mahdolliset elinkeinotoiminnan velat taikka muut sitoumukset jäävät elinkeinonharjoittajan hoidettaviksi.

Kaupparekisterilain mukainen ilmoitus

Kun yksityinen elinkeinonharjoittaja lopettaa toimintansa, tulee tämän siis välittömästi tehdä kaupparekisterilain mukainen lopetusilmoitus. Yksityinen elinkeinonharjoittaja allekirjoittaa itse ilmoituksen kaupparekisteriin. Hän voi myös valtuuttaa jonkun toisen henkilö allekirjoittamaan ilmoituksen.

Kaupparekisteriin tehtävä ilmoitus on maksuton. Sähköisen ilmoituksen tekemiseen tarvitaan suomalainen henkilötunnus, sekä henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset. Myös mobiilivarmenne tai sirullinen henkilökortti ovat hyväksyttyjä ilmoituksen tekemiseen. Lisäksi ilmoitus voidaan tehdä paperilomakkeella, mutta tällöin käsittelyaika on pidempi.

Patentti- ja rekisterihallitus merkitsee lopettamisen kaupparekisterin, jolloin myös toiminimen rekisteröintisuoja päättyy. Jos yksityinen elinkeinonharjoittaja haluaisi tämän jälkeen perustaa saman toiminimen uudestaan, eli aloittaa elinkeinontoiminnan uudestaan, voi tämä käyttää uudessakin elinkeinontoiminnassaan samaa Y-tunnusta.

Ennen kuin yksityinen elinkeinonharjoittaja voi tehdä lopettamisilmoituksen, tulee tämän tarkistaa, jos yrityksellä on yrityskiinnityksiä. Jos näitä on, tulee yksityisen elinkeinonharjoittajan järjestää yrityskiinnitykset, jotta lopettamisilmoitus voidaan tehdä. Yrityskiinnitykset voidaan järjestää:

  • Kuolettamalla yrityskiinnitykset
  • Siirtämällä yrityskiinnitykset
  • Siirtämällä yrityskiinnitykset ja jatkamalla elinkeinotoimintaa.

Ilmoitukset Verohallinnolle

Yksityisen elinkeinonharjoittajan on myös ilmoitettava toiminnan loppumisesta Verohallinnolle. Ilmoitus tehdään muutos- ja lopettamisilmoituksella Y6. Ilmoitus voidaan tehdä myös sähköisesti patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteisessä sähköisessä palvelussa. On erittäin tärkeää muistaa tehdä lopettamisilmoitus Verohallinnolle, koska muuten elinkeinotoiminnan katsotaan jatkuvan. Lopettamisilmoitus on maksuton ja sen käsittely kestää yleensä noin 3 viikkoa.

Toiminnan loppuessa yksityisen elinkeinonharjoittajan on huolehdittava kaikkien verotukseen liittyvien ilmoitusten antamisesta ajallaan.

Toiminnan päättymisvuodelta on annettava elinkeinotoiminnan veroilmoitus. Se tulee antaa viimeistään seuraavan vuoden huhtikuun alussa riippumatta siitä, milloin tilikausi on tosiasiassa päättynyt. Näin ollen, jos elinkeinotoiminta on päättynyt vuonna 2017, tulee veroilmoitus antaa viimeistään vuoden 2018 huhtikuussa. Sillä milloin tilikausi oikeasti on päättynyt, ei siis ole merkitystä tämän viimeisen veroilmoituksen kannalta. Jos veroilmoitus on myöhässä, voidaan tälle ilmoitukselle määrätä veronkorotusta.

Myös veroilmoitukset arvonlisäverosta sekä työnantajasuorituksista on annettava. Nämä ilmoitukset on annettava siihen verokauteen asti, jolloin rekisteröinti päättyi, huolimatta siitä, onko varsinaista toimintaa enää ollut.

Lisäksi, jos yksityinen elinkeinonharjoittaja on maksanut palkkoja, tulee vuosi-ilmoitus suorituksista ja palkoista antaa Verohallinnolle. Vuosi-ilmoitus on Verohallinnon mukaan annettava sen suorituksen maksuvuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä.

Verojen kannalta on suositeltavaa olla myös tarkkana ennakkoveron määrän kannalta. Näin ollen, kun yksityinen elinkeinonharjoittaja lopettaa toimintansa, tulee tämän tarkistaa ennakkoveron määrä. Tällöin tulee ilmoittaa uudet tiedot Verohallinnolle, jos siihen on aihetta, jottei ennakkoveroa makseta liikaa, tai liian vähän. Molempien puolisoiden tulee hakea ennakkoveron muutosta, jos on niin että elinkeinotoimintaa on harjoitettu yhdessä. Huomattava on myös, että ennakkoveron maksuerät eivät ole Verohallinnon ohjeiden mukaisesti riippuvaisia todellisesta elinkeinotoiminnan toiminta-ajasta.

Kirjanpitoaineiston ja tilinpäätöksen säilyttäminen

Toiminnan lopettamisen jälkeen yksityisen elinkeinonharjoittajan on muistettava säilyttää viimeisen tilikauden kirjanpitokirjat ja tilinpäätös vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä. Määräaika tilikauden tositteiden säilyttämiselle on 6 vuotta tilikauden päättymisestä. 

Yksityisen elinkeinonharjoittajan toiminnan lopettaminen ei sinänsä ole monimutkaista, eikä varsinaista määrämuotoa ole olemassa. On kuitenkin tärkeää, että vaaditut ilmoitukset tehdään ajallaan, jotta muun muassa mahdollisilta veronkorotuksilta vältyttäisiin. Näin ollen voi olla kannattavaa keskustella asiantuntijan kanssa siitä, mitä ilmoituksia on tehtävä, ja milloin nämä kannattaa tehdä. Lakipuhelin vastaa mielellään tiedusteluihin aiheesta.

Vinkit

- Elinkeinotoiminnan lopettaminen johtaa käytännössä siihen, että yksityisen elinkeinonharjoittajan toiminta lopetetaan.

- Mitään määrämuotoa lopettamiselle ei ole.

- Elinkeinotoiminnan lopettamista ei yksityisen elinkeinonharjoittajan kannalta mitenkään erityisesti valvota.

Varoitukset

- Jos lopettamisilmoitusta ei tehdä Verohallinnolle, katsotaan että toimintaa jatkuu edelleen.

- Veronkorotus voidaan määrätä, jos veroilmoitusta ei anneta ajallaan, tai jos se laiminlyödään kokonaan.

- Myöhästymismaksu joudutaan maksamaan, jos veroilmoitus oma-aloitteisista veroista on myöhässä. Arvioverotus sekä veronkorotus ovat seurauksia siitä, jos veroilmoitus näistä oma-aloitteisista veroista jätetään kokonaan antamatta. 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa