Minilex - Lakipuhelin

Yksityinen elinkeinonharjoittaja ja työntekijän palkkaaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yksityiset elinkeinonharjoittajat harjoittavat usein aluksi melko pienimuotoista toimintaa. Jossain vaiheessa ensimmäisen työntekijän palkkaaminen voi kuitenkin tulla ajankohtaiseksi. Elinkeinonharjoittajan on hyvä pitää mielessä muutamia tärkeitä seikkoja liittyen työntekijän palkkaamiseen.

Ensinnäkin työntekijän kanssa on hyvä tehdä kirjallinen työsopimus. Lain mukaan työsopimus voidaan tehdä myös suullisesti, mutta käytännössä kirjallinen työsopimus kannattaa aina tehdä. Jos myöhemmin tulee erimielisyyttä esimerkiksi työsuhteen ehdoista, voi suullisen sopimuksen sisällön toteennäyttäminen olla hankalaa tai jopa mahdotonta.

Työnantajan tulee huolehtia työntekijöiden palkanmaksusta. Palkka tulee maksaa työntekijän pankkitilille. Palkka voidaan maksaa käteisellä vain erittäin perustellusta syystä. Palkan on oltava työntekijän pankkitilillä palkan erääntymispäivänä.

Työnantajan on otettava työntekijöille pakolliset vakuutukset, joita ovat tapaturmavakuutus ja työntekijän eläkevakuutus. Tapaturmavakuutus pitää hankkia, jos työnantaja maksaa kalenterivuoden aikana palkkoja yli 1200 euroa. Vakuutus tulee olla voimassa työskentelyn aikana, joten sitä ei voi ottaa jälkikäteen.

Mikäli työnantajan tulee ottaa tapaturmavakuutus, tulee hänen maksaa myös työttömyysvakuutus (TVR-maksu).

Työntekijän eläkevakuutus on myös pakollinen työnantajan vastuulla oleva vakuutus. Työnantajan on otettava tämä vakuutus, jos työntekijä on 18-67-vuotias ja hänen ansionsa ylittävät vakuuttamisvelvollisuuden alarajan. Tämä raja vaihtelee vuosittain.

Työnantajan on myös hyvä tiedostaa, että monilla aloilla on voimassa yleissitovia työehtosopimuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että näiden työehtosopimusten määräyksiä sovelletaan myös niihin työntekijöihin ja työnantajiin, jotka eivät kuulu mihinkään työntekijä- tai työnantajajärjestöön. Nämä työehtosopimukset voivat asettaa rajoituksia sille, miten työsuhteen ehdoista voidaan sopia työsopimuksessa. Näiden sopimusten lisäksi työsopimuksessa tulee tietenkin noudattaa myös muuta työlainsäädäntöä, esimerkiksi työsopimuslakia.

Työsopimusta tehtäessä on hyvä sopia myös työajasta. Säännöllinen työaika saa olla enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Tämän ylittävä aika on ylityötä, jonka teettämisestä on säädetty työlainsäädännössä sekä alakohtaisissa työehtosopimuksissa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]