Minilex - Lakipuhelin

Tytäryrityksen tilikausi ja välitilinpäätöksen liittäminen konsernitilinpäätökseen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lähtökohtaisesti konsernitilinpäätökseen yhdisteltävällä suomalaisella tytäryrityksellä tulee olla sama tilikausi kuin emoyrityksellä. Konsernitilinpäätöksellä siis tarkoitetaan koko konsernin käsittävää tilinpäätöstä, jossa pyritään eliminoimaan konsernin sisäiset liiketoimet ja siirrot, jotta saataisiin mahdollisimman realistinen kuva, ei vain yksittäisestä konsernin yrityksestä vaan koko konsernista. Tämä johtuu siitä, että konserni usein toimii todellisuudessa tietyiltä osin niin kuin yksi yritys. Seikan huomioiminen on tällöin tarpeellista myös tilinpäätöksessä, jotta voitaisiin varmistaa mahdollisimman oikea kuva jokaisesta kirjanpitovelvollisesta, eli tässä tapauksessa konserniin kuuluvista yhteisöistä.

Emoyhtiöksi kutsutaan konsernin "huippua" eli sellaista yhtiötä, joka omistaa määräysvaltaan oikeuttavan määrän, mikä tarkoittaa vähintään puolet toisen kirjanpitovelvollisen äänioikeuteen mahdollistavasta osakekannasta. Kohdeyhtiön hallussa olevia omia osakkeita ei lasketa arvioitaessa määräysvallan olemassaoloa. Kohdeyritystä taas kutsutaan tytäryhtiöksi. Mikäli konsernitilinpäätökseen yhdisteltävän tytäryrityksen tilikausi päättyy yli kolme kuukautta ennen emoyrityksen tilikauden päättymistä, taikka kolme kuukautta emoyrityksen tilikauden päättymisen jälkeen, on konsernitilinpäätökseen yhdisteltävä tytäryrityksen välitilinpäätös, joka laaditaan emoyrityksen tilikauden päättymispäivälle. Välitilinpäätöksellä tarkoitetaan juuri sitä, miltä se kuulostaakin, eli kesken tilikauden tehtävää tilinpäätöstä, johon kootaan kaikki siihen mennessä toteutuneet liiketapahtumat ja laaditaan tase ja tilinpäätös kuin kyseessä olisi varsinainen tilinpäätös.

Mikäli sen sijaan konsernitilinpäätökseen yhdisteltävän tytäryrityksen tilikausi päättyy enintään kolme kuukautta ennen emoyrityksen tilikauden päättymistä, taikka enintään kolme kuukautta emoyrityksen tilikauden päättymisen jälkeen, saadaan yhdistely konsernitilinpäätökseen tehdä ilman välitilinpäätöksen laatimista. Silloin, kun konsernitilinpäätökseen yhdistetään tytäryrityksen emoyrityksen tilinpäätösajankohdasta poikkeavalle päivälle laadittu tilinpäätös, tulee konsernitilinpäätöksessä antaa lisätietoja sellaisista tapahtumista, jotka ovat tärkeitä arvioitaessa tytäryrityksen rahoitusasemaa sekä tulosta, sekä niistä tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet tytäryrityksen ja emoyrityksen tilinpäätöspäivien välisenä aikana.

Kolmen kuukauden rajan ja olennaisten tietojen antamisen taustalla on siis ajatus siitä, että edes yhdistettäessä tilinpäätöksiä keskenään, ei voida unohtaa tilinpäätösten tärkeintä funktiota, joka on siis tuottaa oikea ja riittävä kuva kirjanpitovelvollisen toiminnasta. Jos aikaa ehtii kulua enemmän kuin kolme kuukautta siitä, kun tytäryhtiön olisi tullut laatia oma tilinpäätöksensä, kasvaa myös riski siitä, että jotain sellaista on ehtinyt tapahtua yrityksen toiminnassa, josta olisi syytä raportoida sen sidosryhmille. Samasta syystä, vaikka kolmen kuukauden määräajassa pysyttäisiin, eikä välitilinpäätöstä tarvitsisi tehdä, on kuitenkin tarpeen informoida sidosryhmiä "väliaikana" tapahtuneista olennaisista seikoista, joilla voi olla vaikutusta tytäryhtiön tulokseen tai taloudelliseen asemaan. Jos tytäryhtiön välitilinpäätöksen laatimisvelvollisuus tai välitilinpäätöksen sisältö esimerkiksi aiheuttavat vielä hankaluuksia, niin suosittelemme soittamaan lakipuhelimeen ja pyytämään lisätietoja.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]