Minilex - Lakipuhelin

Tilinpäätöserien arvostaminen ja jaksottaminen IV

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Toisinaan yrityksen toiminnassa syntyy sellaisia menoja, jotka kohdistuvat tulevaisuuteen, mutta joista saadaan kuitenkin melko suuri varmuus jo ennen niiden varsinaista kohdistumista kirjanpitovelvollisen liiketoimintaan. Tällöin voi olla järkevää vähentää kulut jo ennen kuin ne virallisesti aiheutuvat, ainakin jos niihin ei tule liittymään mitään vastaavaa tuottoa tulevaisuudessa. Toisin sanoen, toiminnan tuotoista tulee vähentää velvoitteista vastaisuudessa aiheutuvat menot ja menetykset, mikäli ne kohdistuvat päättyneeseen tai aikaisempaan tilikauteen, niiden toteutumista on tilinpäätöstä laadittaessa pidettävä varmana tai todennäköisenä niitä vastaava tulo ei ole varma eikä todennäköinen tai mikäli ne perustuvat lakiin taikka kirjanpitovelvollisen sitoumukseen sivullista kohtaan. Edellä tarkoitetut menot ja menetykset merkitään tuloslaskelmaan ja taseeseen niiden todennäköiseen määrään.

Mikäli menon tai menetyksen joka kohdistuu päättyneeseen tai aikaisempaan tilikauteen, jonka toteutumista on tilinpäätöstä laadittaessa pidettävä varmana tai todennäköisenä, jota vastaava tulo ei ole varma eikä todennäköinen tai jotka perustuvat lakiin taikka kirjanpitovelvollisen sitoumukseen sivullista kohtaan täsmällistä määrää tai toteutumisajankohtaa ei tiedetä, merkitään tämä taseen pakollisiin varauksiin. Erotuksena tulevaisuudessa realisoituvista menoista on siis se, että kyseiset aikaisempien tilikausien menetykset tulee aktivoida taseen vastaaviin, mikä taas vaatii taseen vastattavilta, eli rahoituksen puolelta vastaavaa erää kattamaan kyseiset menetykset.  Tulevaisuuden menot ja menetyksethän voidaan vähentää tuloksesta, eli laskea tilikauden kuluiksi. On huomioitava, että edellä tarkoitetut menot ja menetykset merkitään tuloslaskelmaan ja taseeseen enintään niiden todennäköiseen määrään.

Taseen vastaaviin merkityn erän arvonalenemista ei saa merkitä pakolliseksi varaukseksi. Näiden erien arvonalenemiset pääasiassa kirjataan ylimääräisinä poistoina tai omaisuuden luovutuksen yhteydessä luovutustappioina. Varastojen arvon menetys taas näkyy varaston muutoksessa, johon siis lasketaan myös esimerkiksi varastossa olevan tavaran pilaantuminen. Pakollisten varausten lisäksi on olemassa myös tilinpäätöserä nimeltä vapaaehtoinen varaus. Se on varaus, joka saadaan tilinpäätöksessä tehdä perusteenaan investointi-, toiminta- tai muu vastaava määritelty tarkoitus. Mikäli kulukirjaus, joka on tarkemmin määritellysti tehty rahoitusomaisuudesta taikka vaihto-omaisuudesta tai taseen pysyvästä vastaavasta, osoittautuu viimeistään tilikauden päättymispäivänä aiheettomaksi, on tämä kirjattava kulukirjauksen oikaisuksi. Eli toisin sanoen, mikäli tilikauden kuluessa käy ilmi, että jokin jo kirjattu arvonalenema ei toteudu, tulee tarpeeton kulukirjaus eliminoida, eli oikaista.

Mikäli pysyviin vastaaviin kuuluvan maa- tai vesialueen taikka sellaisen arvopaperin, joka ei ole määrätty laissa tarkoitettu rahoitusväline, todennäköinen luovutushinta on tilinpäätöspäivänä pysyvästi alkuperäistä hankintamenoa olennaisesti suurempi, saadaan taseeseen merkitä vielä poistamatta olevan hankintamenon lisäksi enintään todennäköisen luovutushinnan ja poistamatta olevan hankintamenon erotuksen suuruinen arvonkorotus. Edellä esitetty tulee tehdä johdonmukaisuutta ja erityistä varovaisuutta noudattaen. Turhia arvonkorotuksia on siis vältettävä viimeiseen asti. Arvonkorotusta vastaava määrä tulee merkitä omaan pääomaan sisältyvään arvonkorotusrahastoon. Mikäli arvonkorotus osoittautuu aiheettomaksi, on tämä peruutettava.

Mikäli edellä tarkoitetun arvonkorotuksen kohteena on emoyrityksen omistamia tytäryrityksen osakkeita tai osuuksia, on tytäryrityksen omistamia emoyrityksen osakkeita tai osuuksia pidettävä korotusta tehtäessä arvottomina. Näin vältetään kaksinkertaiset arvonkorotukset. Tuottojen sekä niitä vastaavien veronalaisten tulojen samoin kuin kulujen ja niitä vastaavien verotuksessa vähennyskelpoisten menojen jaksotuseroista sekä kirjanpitoarvojen ja verotuksellisten arvojen välisistä väliaikaisista eroista johtuvat laskennalliset verovelat ja -saamiset saadaan merkitä omana eränään tuloslaskelmaan ja taseeseen. Edellytyksenä on, että kyseinen merkitseminen tehdään erityistä varovaisuutta noudattaen. Siispä taas niin, että saamisten määrää ei yliarvioida. Tilinpäätöserien arvostamiseen ja muihin kirjanpitoa koskeviin lainopillisiin ongelmiin voi apua hakea lakipuhelimesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]