Minilex - Lakipuhelin

Oikeudenkäyntikulut rikosasioissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeudenkäynnistä aiheutuu sekä oikeudenkäyntimaksuja, että asianosaiskuluja. Oikeudenkäyntimaksut ovat laissa määriteltyjä, kiinteämääräisiä, valtiolle maksettavia maksuja palvelujen käyttämisestä. Asianosaiskuluja taas ovat kaikki muut oikeudenkäynnistä aiheutuneet maksut, kuten asianajokulut, matkakulut, todistelukulut ja ansionmenetykset.

Mitä tulee oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen, tulee tarkastella kahdenlaisia tilanteita. Ensiksi on tilanteita, joissa syytetty on todettu syylliseksi, ja toiseksi on tilanteita, joissa syytetty on vapautettu syytteistä. Ensimmäisessä tilanteessa vastaaja joutuu korvaamaan valtiolle tietyt laissa määritellyt kustannukset. Näin ollen siis syytetty ei ole velvollinen korvaamaan valtiolle kaikkia oikeudenkäynnistä ilmeneviä kuluja, vaan vastuu on rajoitettu tiettyihin kuluihin. Korvausvelvollisuus kattaa lähinnä todistelukustannukset. Täytyy myös ottaa huomioon, että kulujen on täytynyt olla tarpeellisia asian selvittämiseksi, muuten korvausvelvollisuutta ei ole. Jos rikosasiassa on asianosaisena kolmas henkilö, jota vastaan rikos on tehty, joutuu syytetty korvamaan tietyilta osin myös asianomistajan kulut.

Tilanteessa, jossa syyte hylätään, valtio on velvollinen korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut. Kulujen täytyy kuitenkin olla kohtuulliset, ja niiden korvausta täytyy erikseen vaatia. Kohtuullisuus edellyttää sitä, että kulut ovat olleet tarpeellisia puolustuksen järjestämiseksi. Valtio korvaa oikeudenkäyntikulut kohtuullisilta osin myös, mikäli syyte jätetään tutkimatta tai jätetään sillensä silloin, kun syyttäjä peruuttaa syytteen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]