Minilex - Lakipuhelin

Oikeudenkäyntikulut huoltoriidoissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta pääsääntönä asioissa, joissa sovinto on sallittu on, että hävinnyt osapuoli on velvollinen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Korvausvelvollisuus ulottuu kaikkiin vastapuolen tarpeellisista toimenpiteistä johtuviin kohtuullisiin oikeudenkäyntikuluihin. Tällaisia kuluja ovat kustannukset, joita aiheutuu oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta. Lisäksi korvausta maksetaan asianosaiselle oikeudenkäynnistä aiheutuneesta työstä ja oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä menetyksestä.

Mikäli käsiteltävässä asiasta ei saa sopia vastaavat asiaosaiset kuitenkin itse oikeudenkäyntikuluistaan. Näin on, ellei ole erityistä syytä velvoittaa hävinnyttä osapuolta korvaamaan joko osaksi tai kokonaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Asioita, joissa sopiminen ei ole sallittua ovat esimerkiksi avioeroasiat, isyyden kumoamista koskeva riita-asia sekä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat. Kun vanhemmat eivät pääse sopuun lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta ja asumista koskevissa asioissa on asia saatettava käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa riita-asioissa oikeudenkäyntikulut tulevat lähtökohtaisesti osapuolten itsensä korvattaviksi.
Korkein oikeus on kuitenkin katsonut, että silloin kun kyse tuomion täytäntöönpanoa koskevasta asiasta tulevat oikeudenkäyntikulut hävinneen osapuolen maksettavaksi. Tuomioistuin voi kuitenkin tietyin edellytyksin sovitella oikeudenkäyntikuluja viran puolesta. Tämä tulee kyseeseen silloin, kun asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut olisi oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema sekä asian merkitys huomioon ottaen kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]