Minilex - Lakipuhelin

Kohtuulliset oikeudenkäyntikulut

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeudenkäyntikuluilla tarkoitetaan oikeudenkäynnistä asianosaisille aiheutuvia menoja. Oikeudenkäynnistä aiheutuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut voidaan korvata ja niiden kohtuullisuutta arvioidaan useiden eri seikkojen perusteella. Oikeudenkäynnin hävinneen osapuolen tulee korvata vastapuolelle tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Korvauksen tulee siis olla kohtuullinen ja sen tulee liittyä vastapuolelle tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneisiin kustannuksiin.

Oikeudenkäyntikuluina voidaan korvata oikeudenkäynnin valmisteluun, asian tuomioistuimessa ajamiseen sekä asiamiehen tai avustajan palkkioon liittyvät kustannukset. Lisäksi korvausta voi saada muun muassa oikeudenkäynnistä asianosaisille koituneesta työstä sekä oikeudenkäynnin välittömästi aiheuttamista menetyksistä, kuten esimerkiksi ansionmenetyksestä töistä poissaolon vuoksi. Oikeudenkäynnistä aiheutuneiden kulujen kohtuullisuutta arvioitaessa on kiinnitetty huomiota etenkin asiamiehen tai avustajan palkkion suuruuteen. Merkitystä on muun muassa asian laadulla ja laajuudella sekä aiheutuneen työn vaativuudella. Kohtuullisuutta arvioidaan myös sen perusteella, minkälaisia kustannuksia muiden samantapaisten asioiden hoitamisesta on aiheutunut.

Oikeudenkäyntikulut ovat siis oikeudenkäynnistä aiheutuvia rahallisia kuluja. Oikeudenkäyntikulut, jotka arvioidaan määrältään kohtuullisiksi, on mahdollista saada korvattua.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]