Minilex - Lakipuhelin

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen usean vastaajan kesken

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sekä rikos- että riita-asiassa voi olla useita vastaajia. Tällöin on ratkaistava, kuinka oikeudenkäyntikulut on jaettava näiden vastaajien kesken. Pääsäännön mukaan vastaajat, jotka tuomitaan osallisuudesta samaan rikokseen tai toistensa kanssa yhteydessä olevista rikoksista, vastaavat yhteisvastuullisesti oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Vastaajan tulee kuitenkin yksinään korvata sellaiset kustannukset, jotka liittyvät ainoastaan häntä koskevaan asiaan tai asian osaan, kuten myös sellaiset kustannukset, jotka hän on aiheuttanut oman velvollisuutensa vastaisella menettelyllä.

Jos taas todistelu on koskenut ainoastaan yhden syytetyn syyllisyyttä tai sillä on ollut merkitystä vain hänelle langetetun tuomion perusteena, syytetyn tulee yksinään korvata kyseisestä todistelusta aiheutuneet kustannukset, joita ovat usein todistajan matkakulut ja muut vastaavat kulut.

Tuomioistuin määrää, kuinka oikeudenkäyntikulut on niistä yhteisvastuussa olevien tahojen kesken jaettava, jos joku yhteisvastuussa oleva niin vaatii. Vaatimus korvausvastuun jakamisesta voidaan tehdä pääasian yhteydessä tai myöhemmin erillisellä kanteella. Korvausvelvollisuutta määrättäessä on kuitenkin otettava huomioon kohtuullisuusnäkökohdat, kuten korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyys, sekä muut olosuhteet ja seikat, kuten korvausvelvollisen tulotaso taikka elatusvelvollisuus. Tuomioistuin kuitenkin viimekädessä harkitsee kohtuullisimman tavan jakaa oikeudenkäyntikulujen korvausvastuu.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]