Minilex - Lakipuhelin

Elinkeinonharjoittajan aggressiivinen menettely asiakassuhteissa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää aggressiivista menettelyä asiakassuhteissa. Elinkeinonharjoittajan aggressiivinen menettely voi olla muun muassa häirintää tai pakottamista, joka vaikuttaa kuluttajan ostopäätöksen tekemiseen.

Elinkeinonharjoittajan menettelyn aggressiivisuutta voidaan arvioida laissa säädettyjen edellytysten perusteella. Arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja ovat muun muassa menettelyn ajoitus, paikka, luonne ja kesto sekä kielenkäyttö ja käyttäytyminen, joka on uhkaavaa tai halventavaa. Huomioon otetaan myös kuluttajan arvostelukykyä heikentävä henkilöön liittyvien seikkojen hyväksikäyttö ja sopimukseen tai lakiin perustuvien kuluttajan oikeuksien käytön hankaloittaminen sekä uhkaus ryhtyä lainvastaisiin toimiin.

Aggressiiviseksi menettelyksi on katsottu esimerkiksi alaikäisille kohdistettu mainonta, jossa alaikäisiä kehotetaan ostamaan jokin tietty kulutushyödyke tai kehotetaan heitä suostuttelemaan vanhempansa ostamaan heille sellainen. Aggressiivista menettelyä voi olla myös mainosten jakaminen sellaisiin postilaatikkoihin, joissa on ilmoitettu niin sanotulla ”ei mainoksia” –lapulla haluttomuudesta vastaanottaa mainoksia.

Elinkeinonharjoittajan aggressiivisen menettelyn seurauksena kuluttaja saattaa siis tehdä ostopäätöksen, jota ei muutoin olisi todennäköisesti tehnyt. Mikäli haluat tietää lisää elinkeinonharjoittajan aggressiivisesta menettelystä asiakassuhteissa, voit soittaa alla olevaan lakipuhelimen numeroon.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]