Minilex - Lakipuhelin

Keskinäisen testamentin vaikutus rintaperillisen asemaan

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Keskinäisellä testamentilla on huomioonotettava vaikutus rintaperillisen asemaan. Aviopuolisoiden keskinäinen testamentti on usein niin kutsuttu rajoitettu omistusoikeustestamentti. Tällöin omaisuus määrätään ensin leskelle ja tämän kuoltua toissijaiselle saajalle, usein puolisoiden yhteisille rintaperillisille. Kuolleen puolison omaisuus siis testamentataan ensin leskelle omistusoikeudella ja määrätään lapsille vasta lesken kuoltua. Lasten perintöoikeus on ikään kuin lykätty lesken kuolemaan. Lapset eivät voi lesken eläessä puuttua siihen, miten leski hallitsee testamentin nojalla saamaansa omaisuutta. Leski voi esimerkiksi myydä tai lahjoittaa kyseistä omaisuutta. Lesken oikeutta kuitenkin rajoittaa ja toisaalta rintaperillisten asemaa turvaa se, että leski ei voi tehdä uutta testamenttia testamentin nojalla saamastaan omaisuudesta.

Rintaperillisillä on aina oikeus lakiosaan. Tämä tarkoittaa sitä, että rintaperillisillä on perittävän laatimasta pätevästä testamentista riippumatta oikeus saada lakiosaansa vastaavasta arvomäärästä omaisuutta. Lakiosa on puolet rintaperilliselle lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan tulevan perintösan arvosta. Myöskään aviopuolisoiden keskinäisellä testamentilla ei voida sivuuttaa rintaperillisen oikeutta saada lakiosansa. Kun avioliitto purkautuu toisen puolison kuoleman johdosta, toimitetaan ositus. Tavanomaisista tasingonmaksuvelvollisuutta koskevista periaatteista poiketen leskellä ei ole velvollisuutta luovuttaa omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Leski voi aina vedota tähän tasinkoetuoikeuteensa, vaikka toisena osapuolena osituksessa olisivatkin puolisoiden yhteiset rintaperilliset. Mikäli leski omistaa yli puolet puolisoiden yhteenlasketusta varallisuudesta, voi lesken tasinkoetuoikeus estää lakiosan saamisen tai vähentää sen määrää. Jos leski päättää vedota tasinkoetuoikeuteensa, lasketaan lakiosa nimittäin perittävän omaisuuden perusteella eikä leskeltä tulevaa tasinkoa lueta mukaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa