Minilex - Lakipuhelin

Keskinäinen testamentti ja ositus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Keskinäisellä testamentilla tarkoitetaan testamenttia, jolla testamentin tekijät testamenttaavat kaiken omaisuutensa toisilleen. Yleensä keskinäisiä testamentteja tekevät aviopuolisot toistensa hyväksi niin, että kumman tahansa puolison kuollessa leski perii kuolleen osapuolen. Keskinäinen testamentti voi olla omistusoikeus- tai hallintaoikeustestamentti. Omistusoikeustestamentilla leskelle annetaan omistusoikeus kuolleen puolison omaisuuteen, kun taas hallintaoikeustestamentilla leskelle annetaan oikeus hallita omaisuutta omistuksen mennessä testamentissa määrätyille toissijaisille testamentin saajille tai lainmukaisille perillisille.

Osituksella tarkoitetaan puolestaan avio-oikeuden alaan kuuluvan omaisuuden selvittämistä ja jakamista tasan avioerotilanteessa tai toisen puolison kuoleman johdosta, ellei aviopuolisoilla ole avioehtoa. Osituksessa selvitetään sekä lesken että kuolinpesän omaisuus. Jos kuolinpesä omistaa enemmän, omaisuudet tasataan. Kuolinpesä maksaa leskelle siis tasinkoa. Jos leskellä on enemmän omaisuutta, hän ei kuitenkaan joudu maksamaan tasinkoa kuolinpesälle.

Osituksen jälkeen on perinnönjaon vuoro. Tällöin noudatetaan keskinäisen testamentin määräyksiä. Jos kyseessä on omistusoikeustestamentti, leski saa omistusoikeuden perittävän omaisuuteen. Tällä perusteella määräytyy myös perintövero. Keskinäisellä hallintaoikeustestamentilla omistus puolestaan siirtyy perillisille tai toissijaisille testamentin saajille, mutta leski saa oikeuden hallita omaisuutta. Tämä on perintöverotuksen kannalta järkevä ratkaisu. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa