Onko elokuvien katsominen ilmaisen suoratoistopalvelu Popcorn timen kautta Suomessa tekijänoikeuslain vastaista? Ristiriitaista tietoa asiasta on paljon.

1 vastaus


Minilex

90 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

lyhyesti sanoen: Elokuvien lataaminen ja katsominen Popcorn Timen avulla on lainvastaista, mutta ei rangaistavaa. Tämä johtuu siitä, että Popcorn Timessa elokuvia jakavat yleensä henkilöt, joilla ei ole siihen oikeutta.

Tekijänoikeuslain 2 §:n mukaan tekijänoikeus tuottaa haltijalleen – eräin rajoituksin – yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla kappaleita ja saattamalla se yleisön saataville. Kappaleen valmistaminen on laissa hyvin väljä käsite: Se voi tapahtua teknisesti millä keinolla tahansa. Valmistamista on esimerkiksi teoksen siirtäminen laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa. On siis selvää, että teoksen lataaminen netistä on valmistamista; samoin sen siirtäminen nettiin esimerkiksi torrent-kopiona. Sellainen voi olla laillista vain tekijänoikeuden haltijan luvalla.

Tekijänoikeuden yksinomaisuudesta säädetään kuitenkin laissa eräitä rajoituksia. Jokainen saa esimerkiksi valmistaa julkistetusta teoksesta muutaman kappaleen yksityistä käyttöä varten. Mutta lain 11 §:n mukaan rajoituksen nojalla ei saa valmistaa kappaleita sellaisesta kappaleesta, joka on valmistettu tai saatettu yleisön saataville 2 §:n vastaisesti. Koska siis elokuvia jaetaan vertaisverkossa tyypillisesti ilman lupaa, ei niitä saa ladata sieltä edes yksityiseen käyttöön.

Eri asia on, että elokuvien lataaminen ja katseleminen vertaisverkon avulla ei ole rangaistavaa. Tekijänoikeuslain 56 a §:n mukaan se, joka lainvastaisesti valmistaa teoksesta kappaleen, on lähtökohtaisesti tuomittava tekijänoikeusrikkomuksesta. Mutta pykälän lopussa säädetään, että tekijänoikeusrikkomuksena ei pidetä muutaman kappaleen valmistamista yksityiseen käyttöön sellaisesta kappaleesta, joka on valmistettu tms. 2 §:n vastaisesti.

Edellä mainittu koskee toki vain tekijänoikeuden alaisia elokuvia, joiden jakamiseen ei ole lupaa. Elokuvan tekijänoikeus ei enää ole voimassa, kun 70 vuotta on kulunut viimeksi kuolleen käsikirjoittajan tai ohjaajan kuolemasta. Käytännössä toki suurin osa elokuvien jakamisesta vertaisverkossa on laitonta.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]