Olen ollut suhteessa varattuun mieheen noin puolitoista vuotta enemmän tai vähemmän.Tänä aikana olen saanut viestejä joissa hän on haukkunut tyhmäksi ,sokeaksi akaksi joka voi kiristää lapsella ja saada sitä kautta miehen kun en muuten saa kuulemma,lisäksi viesteissä hän on pilkannut ja halveksinut sairauttani,saan helposti rytmihäiriöitä. Viesteistä käy muutenkin ilmi halveksunta ja nöyryytys. Kysynkin nyt ,onko kyse solvauksesta tai herjaamisesta,kunnianloukkauksesta? Voinko tehdä näistä asian häntä vastaan sillä olen todella henkisesti kärsinyt tästä ja se on huomattavaa haittaa tehnyt terveydelleni? Miten asiassa pitää edetä,täyttyvätkö tunnusmerkit mihinkään asian tekoon ?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Kellään ei ole oikeutta haukkua ja herjata toista viesteillä. Jokaisen on otettava vastuu teoistaan. Tapauksessasi kyse on kunnianloukkauksesta, josta säädetään rikoslaissa. Kunnianloukkaus tulee kyseeseen esimerkiksi silloin, kun henkilö halventaa toista ja tästä aiheutuu vahinkoa tai kärsimystä loukatulle.

Edetäksesi asiassa sinun tulee tehdä rikosilmoitus asiasta. Sinun tulee todistaa, että rikos on todella tapahtunut: tähän tarkoitukseen voit käyttää esimerkiksi viestejä, joita mies on sinulle lähettänyt. Toivon, että olet säilyttänyt kaikki viestit, joissa mies sinua solvaa tai olet ottanut niistä kuvakaappaukset

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]