Voinko tehdä rikosilmoituksen henkilöstä joka on maininnut nimeni sivupäivityksessään, haukkunut minua syyttä huijariksi ym?

1 vastaus


Minilex

Minilex Oy

34 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Voit tehdä rikosilmoituksen kuvailemassasi tilanteessa. Facebook-kirjoituksen julkaissut henkilö on syyllistynyt ainakin kunnianloukkaukseen, koska hän on esittänyt sinusta valheellisen tiedon tavalla, joka saattaa aiheuttaa sinulle vahinkoa, kärsimystä tai sinuun kohdistuvaa halveksuntaa. Asia on vielä selvempi, jos sinulla on paljon yhteisiä kavereita kyseisen loukkaajan kanssa. Facebook-päivityksen julkaisseelle henkilölle seuraa kunnianloukkauksesta sakkoa. Tuomio kunnianloukkauksesta edellyttää, että Facebook-päivityksen julkaisseen henkilön sinusta kertomat tiedot ovat valheita.

Facebook-kirjoittaja voi olla syyllistynyt mahdollisesti myös yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen. Tämä on tapahtunut, jos hän on päivityksessään maininnut yksityiselämästäsi jonkin tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että päivityksen julkaiseminen on aiheuttanut tai saattoi aiheuttaa sinulle vahinkoa, kärsimystä taikka sinuun kohdistuvaa halveksuntaa. Tuomio yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä edellyttää, että tämä vahingollinen tieto on toimitettu lukuisten ihmisten saataville. Tapauksessasi Facebook-kirjoittajan tuomio yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä on todennäköinen, jos tapauksesi Facebook-sivupäivitys oli joko
1. julkinen tai
2. Facebook-kirjoittajan kavereille suunnattu, jos hänellä on suuri määrä Facebook-kavereita.
Yksityiselämää voidaan loukata levittämällä myös paikkaansa pitävää tietoa yllä mainitulla tavalla lukuisten ihmisten saataville. Jos Facebookissa sinua mollanneen henkilön katsotaan syyllistyneen yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen, rangaistus tästä teosta on luultavasti sakko.

Lisätietoa tässä vastauksessa mainituista tai sivutuista oikeudellisista aiheista saat tutustumalla www.minilex.fi -sivustolla oleviin artikkeleihin. Mikäli taas tunnet tarvitsevasi tarkemmin tapaukseesi räätälöityä oikeudellista neuvontaa esimerkiksi rikosilmoituksen tekemisessä, suosittelen soittamaan lakipuhelimeemme.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]