Saako aiemmin kahdenkertaista kp:a pitänyt pieni ammatinharjoittaja (liikevaihto alle 25000€/vuosi) siirtyä pitämään yhdenkertaista kirjanpitoa ilman että siitä pitää ilmoittaa jollekin viranomaiselle?

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos viestistäsi. Yhdenkertaiseen kirjanpitoon voidaan halutessa siirtyä, jos kirjanpitolain edellytykset sille täyttyvät. Luonnollisen henkilön harjoittamasta liikkeen tai ammatinharjoittamisesta saa pitää yhdenkertaista kirjanpitoa, jos enintään yksi seuraavista kolmesta edellytyksestä täyttyy: taseen loppusumma ylittää 100 000 euroa, liikevaihto ylittää 200 000 euroa tai palveluksessa on yli kolme henkilöä.

Edellytysten täyttyessä siirtymiselle yhdenkertaiseen kirjanpitoon ei siis ole mitään estettä. Siirtymisen yhteydessä on kuitenkin huomioitava, että kirjanpitolain mukaiset vaatimukset tulevat varmasti täytettyä. Merkitystä siirtymisessä voi olla esimerkiksi sillä, päättyykö yrityksen nykyinen meneillään oleva tilikausi vuoden loppuun vai kesken vuoden. Siirtyminen asettaa myös monia vaatimuksia kirjausten teolle kirjanpidossa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »