Jos luovuttaa ajoneuvon kortittomalle, mitä sanktiota voi tulla luovuttajalle? Entä jos kortiton henkilö ajaa kolarin tai aiheuttaa jonkun vamman tai kuoleman, onko auton luovuttaja vastuussa? Entä jos auton on luvattomasti ottanut kortiton henkilö käyttöön, vaikuttaako rangaistuksiin?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Ensinnäkin luovuttaessasi autoa toisen henkilön käyttöön, tulisi sinun aina varmistua, että hänellä on siihen vaadittava ajo-oikeus. Mikäli kuitenkin luovutat auton ajokortittomalle, sinut voidaan tuomita sakkoon ajoneuvon luovuttamisesta ajo-oikeudettomalle eli ajokortittomalle henkilölle.

Jos kortiton ajaa kolarin tai aiheuttaa jonkun vamman tai kuoleman, on hän siitä itse vastuussa. Sinä saat kuitenkin sakot ajoneuvon luovuttamisesta kortittomalle tässäkin tilanteessa. Eri tilanne on sitten rikosasioissa, jos esimerkiksi tiedät, että autoa tullaan käyttämään rikolliseen toimintaan: tällöin voit olla vastuussa rikoksen avunantoon.

Mikäli autonkuljettaja on ottanut auton hallintaansa omistajalta lupaa kysymättä, vaikuttaa se rangaistuksiin. Tällöin autonkuljettajan katsotaan syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Tässä tilanteessa itse auton omistajaa ei syytetä auton luovuttamisesta kortittomalle, koska auto on viety häneltä rikoksella.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]