Onko laillista äänenvahvistimen avulla saarnata/julistaa omia uskonnollisia näkemyksiään julkisella alueella / julkisessa tilassa?

1 vastaus


Minilex

Minilex Oy

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Suomessa jokaisella on uskonnonvapaus ja sananvapaus, mitkä mahdollistavat omien uskonnollisten näkemysten levittämisen yleisellä paikalla. Äänenvahvistinta ei kuitenkaan saa käyttää yleisellä paikalla niin, että siitä johtuva meteli häiritsee yleistä järjestystä. Yleisen järjestyksen häiritseminen on järjestyslain mukaan järjestysrikkomus, josta seuraa rikesakko. Myös toisilla ihmisillä oleva oikeus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen saattaa asettaa rajoja saarnaajan äänenvahvistimen käytölle.

Sananvapaudesta seuraa se, että saarnaaja saa ilmaista myös omaan uskontoonsa kuuluvia tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Myös uskonnonvapauden perusteella saarnaajalla on oikeus uskontonsa julkiseen ilmaisemiseen, tunnustamiseen ja harjoittamiseen. Tämä uskonnonvapauden puoli on nimeltään positiivinen uskonnonvapaus. Sananvapaus ja uskonnonvapaus mainitaan muun muassa useassa kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa ja Suomen perustuslaissa.

Toisaalta vastaavasti myös Sinulla on uskonnon ja omantunnon vapaus, johon kuuluu myös oikeutesi olla osallistumatta omantuntosi vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämä uskonnonvapauden puoli on nimeltään negatiivinen uskonnonvapaus. Kuvailemassasi tilanteessa sinulla on kuitenkin mahdollisuus siirtyä vapaasti pois siltä alueelta, jolle uskonnon harjoittaminen kuuluu. Jos siis saarnaaminen kuuluu vain osaan yleistä paikkaa, on vaikeaa nähdä, miten julkinen saarnaaminen tällöin loukkaisi negatiivista uskonnonvapauttasi. Lähtemällä yleiseen paikkaan altistat itsesi joka tapauksessa erilaisille suostutteluille ja houkutuksille, kuten esimerkiksi mainoksille.

Saarnaajan äänenvahvistin voi olla ongelmallinen uskonnonvapauden kannalta, jos saarnaajan ääni kantaa sen avulla hyvin laajalti: kuinka suureen osaan yleistä paikkaa uskonnon harjoittaminen saa kuulua, jotta alueella olevien muiden ihmisten negatiivista uskonnonvapautta aletaan loukata? Koska ihmis- ja perusoikeudet eivät aseta selkeitä sääntöjä vaan ainoastaan punninnassa huomioon otettavia seikkoja, saarnaajan sananvapauden ja positiivisen uskonnonvapauden ja Sinun (ja kenties muiden) negatiivisen uskonnonvapauden väliseen konfliktiin on vaikeaa antaa yksiselitteistä vastausta varsinkin kysymyksessä annettujen tietojen perusteella.

Lisätietoa tässä vastauksessa mainituista tai sivutuista oikeudellisista aiheista saat tutustumalla www.minilex.fi-sivustolla oleviin artikkeleihin. Mikäli taas tunnet tarvitsevasi tarkemmin tapaukseesi räätälöityä oikeudellista neuvontaa, suosittelen soittamaan lakipuhelimeemme.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »