Olemme eronneet, koeaika aalkanut helmikuussa 2017. Ei ollut avioehtoa. Talo johon mieheni jöi asumaan on puoliksi molempien!
Plus että hänelle jäi kaikki arvokas irtaimisto.
Hän on sitä mieltä ettei aio maksaa senttiäkään mistään vaan että laina siirtyy vaan hänen nimilleen kokonaam ja talo olisi hänen. Hän enimmäkseen kylläkin lainaa lyhentänyt mutta minä kaiken muun maksanut, ruuan ym ja hoitanut lapsen.
Miten asia nyt oikeasti menee? Jäänkö muka puille paljaille.

1 vastaus


Minilex

130 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei, kiitos kysymyksestäsi!

Kaikkea omaisuuttanne koskevat omistusoikeuskysymykset tulevat ratkaistaviksi tulevassa osituksessa, sillä osituslaskelmaa varten tarvitaan selvitykset molempien puolisoiden varoista ja omaisuudesta. Kaiken omaisuuden, niin talon kuin irtaimistonkin osalta voidaan esittää näyttöä siitä, kenelle omaisuus kuuluu. Talon omistussuhteiden tulkinnassa ratkaisevaa on, millaisiksi olette tarkoittaneet omistussuhteet talon hankintahetkellä. Tästä tarkoituksesta voi esittää näyttöä, mutta jos sen selvittäminen tuottaa hankaluuksia, voidaan esimerkiksi talon hankinnan rahoitukselle ja osallistumiselle yhteisen lainan lyhentämiseen antaa merkitystä.

Jos olet osituslaskelman mukaan oikeutettu tasinkoon, miehesi on joka tapauksessa velvollinen luovuttamaan omaisuutta Sinulle tulevassa osituksessa, koska teillä ei ollut kertomasi mukaan avioehtoa.

Näyttökysymykset voivat olla hankalia, minkä vuoksi voi olla kannattavaa ottaa yhteyttä asiantuntijaan. Saat tarkempia ohjeita mahdollisesti heränneisiin uusiin kysymyksiisi soittamalla edulliseen lakipuhelimeemme.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]