Hei!
Isäni haudattiin kolmetoista vuotta sitten perhe/sukuhautaan oman isänsä päälle, jonka kuolemasta oli kulunut säntillinen 25 vuotta. Nyt hänen päälleen samoille sijoille on joulukuussa haudattu setäni entinen vaimo. Kyseisessä seurakunnassa on määritelty 20 vuoden hautaankoskemattomuus aika ja tässä tilanteessa aika ei täyty. Kävi ilmi seurakunnalta hautakarttaa pyydettäessä, että isäni hautajaisten aikainen virassa ollut haudankaivaja oli jättänyt hautakirjanpitoon antamatta lopullisen tiedon ja väärä tieto jäi siten elämään. Isäni oli merkattu kartassa toiseen hautasijaan kokonaisuudessa, joka käsittää v. 1927 kuolleet isovanhemmat ja viereisessä haudassa pappani, mummini, tätini ja isäni. Olenko oikeutettu pyyntöön haudan avaamisesta ja arkun siirtämisestä toiseen paikkaan?