» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2012:62 oli ensinnäkin kysymys siitä, oliko syyttäjällä ollut oikeus päättää luovutettavaksi määrätyn A:n säilöön ottamisesta. Toiseksi kysymys oli siitä, oliko A:n säilössä pitämiselle edellytykset käsillä olevissa olosuhteissa. A oli lainvoimaisella päätöksellä määrätty luovutettavaksi Viroon suorittamaan siellä hänelle tuomittua vankeusrangaistusta kuitenkin siten, että luovuttaminen saatiin panna täytäntöön vasta, kun A:ta vastaan nostettu törkeää huumausainerikosta koskeva syyte oli lainvoimaisesti ratkaistu ja siitä tuomittu rangaistus suoritettu. Luovuttamispäätöksessä ei kuitenkaan tuolloin ollut nimenomaisesti määrätty tutkintavankina olleen A:n säilössä pitämisestä. Sen sijaan syyttäjä oli vasta myöhemmin päättänyt A:n säilöön ottamisesta ja käräjäoikeus oli määrännyt A:n säilöön ottamista koskevan syyttäjän päätöksen pidettäväksi voimassa.
A kanteli käräjäoikeuden päätöksestä Korkeimpaan oikeuteen ja vaati hänen säilössä pitämistään koskevan määräyksen kumoamista. Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn neuvoston puitepäätöksen mukaan luovuttamisen täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion oikeusviranomaisen on varmistettava tarvittavin toimenpitein luovuttamisen täytäntöönpanon toteutuminen. Keinot luovuttamisen täytäntöönpanon toteutumisen varmistamiseksi on siis puitepäätöksessä jätetty kansallisessa lainsäädännössä määritettäviksi. Korkein oikeus totesi, että Suomessa luovuttamisen täytäntöönpano voidaan turvata esimerkiksi ottamalla luovutettavaksi pyydetty henkilö säilöön. Jos käräjäoikeus suostuu luovuttamiseen, luovutettava on EU-luovuttamislain perusteella pidettävä säilössä, jollei tuomioistuin toisin määrää. Korkeimman oikeuden mukaan kyseistä lainkohtaa ei kuitenkaan ollut perusteltua tulkita siten, että yksin luovuttamiseen suostumisella määrättäisiin samalla luovutettava myös pidettäväksi säilössä. Tässä tapauksessa A:ta ei ole luovuttamispyynnön johdosta päätetty ottaa säilöön eikä käräjäoikeus ole luovuttamispyyntöön suostuessaan nimenomaisesti lausunut A:n pitämisestä säilössä. Täten Korkein oikeus katsoi syyttäjällä olleen EU-luovuttamislain nojalla oikeus tehdä päätös A:n säilöönottamisesta huolimatta siitä, että päätös suostua luovuttamispyyntöön oli ollut jo lainvoimainen.
Korkein oikeus totesi, että riittävä edellytys säilöön ottamista koskevan päätöksen pitämiselle voimassa oli epäily luovuttamisen täytäntöönpanon vaarantumisesta. Lisäksi Korkeimman oikeuden mukaan luovuttamisen täytäntöönpanon turvaamisen lähtökohdaksi asetettua säilössä pitämistä ei yleensä voitu pitää luovutettavaksi vaaditun henkilön kannalta kohtuuttomana. Toisaalta sellaisessa tapauksessa, jossa luovutettavaksi määrätty ennen luovuttamistaan suorittaa Suomessa vankeusrangaistusta, on Korkeimman oikeuden mukaan kuitenkin perusteltua arvioida, voisiko vankeusrangaistuksen täytäntöönpano riittävästi turvata luovuttamisen. Korkein oikeus katsoikin, että A:lle jo vankeusvangin asemasta aiheutuvat rajoitteet olivat riittäviä estämään hänen pakenemisensa. A oli myös käyttäytymisellään osoittanut, ettei hänen säilössä pitämisensä ollut luovuttamisen tosiasiallisten edellytysten turvaamiseksi tarpeellista. Näin ollen Korkeimman oikeuden mukaan A:n säilössä pitämistä koko jäljellä olevan lykkäysajan voitiin perustellusti pitää hänen kannaltaan kohtuuttomana ja suhteettomana ottaen lisäksi huomioon luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon verrattain pitkä lykkäysaika. Korkein oikeus joka tapauksessa totesi, ettei tämä päätös kuitenkaan estänyt syyttäjää asiassa merkityksellisten olosuhteiden muuttuessa päättämästä toisin. Korkein oikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen A:n säilössä pitämistä koskevan määräyksen osalta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa