» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli syyllistynyt törkeään veropetoksen, kun hän oli usean vuoden ajan laiminlyönyt antaa arvonlisäverotukseen liittyvät veroilmoitukset. A:n avopuoliso B oli sallinut eräiden myyntitulojen suorittamisen oman pankkitilinsä kautta A:n liiketoiminnan kahden viimeisen toimintakuukauden aikana. B:n ei katsottu syyllistyneen avunantoon veropetokseen.
Tapauksessa A oli lainvoimaiseksi jääneellä hovioikeuden tuomiolla tuomittu törkeästä veropetoksesta. B oli sallinut avopuolisonsa A:n käyttää omaa pankkitiliään siten, että A:n liiketoimintaan liittyviä rahasuorituksia oli maksettu B:n pankkitilille syys- ja lokakuun 2005 aikana kaikkiaan 42 000 euroa. B oli nostanut rahat pankkitililtään ja luovuttanut ne edelleen A:lle. Kysymys oli siitä, oliko B menettelyllään auttanut A:ta mainitun rikoksen tekemisessä rangaistavalta avunannolta edellytetyllä tavalla.
Syyttäjän mukaan B oli omilla toimillaan edistänyt päärikosta eli A:n syyksi luettua veropetosta. Väitetyn avunantorikoksen on siten veropetoksen tavoin tullut liittyä arvonlisäverolaissa tarkoitettujen, veroviranomaiselle kuukausittain annettavien veroilmoitusten laiminlyöntiin. Korkein oikeus totesi, että kierrättämällä liiketoiminnasta saatuja tuloja sivullisen pankkitilin kautta liiketoiminnan harjoittaja voi pysytellä viranomaisvalvonnan ulkopuolella ja pyrkiä välttämään esimerkiksi verojen maksamisen. Pankkitilin antaminen liiketoimintaa harjoittavan käyttöön voikin olla toimenpide, joka edistää verorikoksen tekemistä.
Rikoslain 5 luvun 6 §:n mukaan avunannosta tuomitaan se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä. Avunannon ei tarvitse olla toisen tekemän päärikoksen välttämätön edellytys, mutta avunantotoimen tulee lisätä rikoksen toteutumisen todennäköisyyttä. Lisäksi edellytetään avunantajan tahallisuutta, eli tämän tietoisuutta päärikoksesta, omasta toiminnastaan ja oman toiminnan päätekoa edistävästä merkityksestä. Arvioitaessa sitä, oliko B:n sallima pankkitilin käyttö edistänyt A:n veropetoksen tekemistä, Korkein oikeus totesi, että arvonlisäverotus on lähtökohtaisesti itseverotusta ja tapahtuu verovelvollisen omasta aloitteesta. Verovelvollisen tulee oma-aloitteisesti laskea ja maksaa vero valtiolle. Verovelvollisen on kultakin kalenterikuukaudelta annettava veroviranomaiselle veroilmoitus, josta ilmenee liikevaihto, suoritettava ja vähennettävä vero sekä muut verohallituksen määräämät veron oikeamääräisyyden toteamiseksi tarpeelliset tiedot. Myynnistä suoritettava arvonlisävero voidaan arvonlisäverolaissa tarkemmin säädetyin edellytyksin kohdistaa sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana tavara on toimitettu, se on laskutettu tai myyntihinta on kertynyt. Veroilmoitukset eivät pääsääntöisesti perustu vain verovelvollisen saamiin rahasuorituksiin, eikä ilmoituksiin liitetä esimerkiksi maksutositteita. Rahaliikenteen järjestämisen tapa ei siten suoraan liity veroilmoituksen tekemiseen tai tekemättä jättämisen.
A oli harjoittanut liiketoimintaansa ja laiminlyönyt veroilmoitusten teon usean vuoden aikana ja yhtäjaksoisestikin jo runsaan kahden vuoden ajan ennen kuin B:n pankkitiliä oli kahden viimeisen toimintakuukauden aikana käytetty rahasuoritusten vastaanottamiseen. B:n pankkitilin käyttö on perustunut ainakin ensisijaisesti siihen, että A oli joutunut ulosottotoimien kohteeksi, jolloin A:n omalle tilille tulevat rahavarat olivat vaarassa tulla ulosmitatuiksi. B:n menettely ei siis ole ainakaan olennaisesti liittynyt A:n veropetosrikokseen. A:n tekemän veropetoksen paljastumisen kannalta ei myöskään ole ollut käytännöllistä merkitystä sillä, onko verovelvollisuuteen ehkä viittaavaa rahaliikennettä lyhyen ajan kierrätetty jollekulle toiselle kuuluvan tilin kautta.
Korkein oikeus katsoikin, että tässä tapauksessa B:n menettely, jossa hän on sallinut avopuolisonsa ohjata eräitä liiketoiminnasta kertyneitä myyntituloja pankkitilinsä kautta, ei ole siinä määrin edistänyt kuukausittaisten veroilmoitusten antamatta jättämistä ja siten arvonlisäveron määräämiselle merkityksellisen lakisääteisen velvollisuuden laiminlyömistä, että tämä teko olisi rangaistava avunantona veropetokseen. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoi, ettei B:n menettely täytä rangaistavan avunannon edellytyksiä eikä B ole syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemaan avunantoon veropetokseen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa