» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli muun muassa kuristamalla ja tappamisella uhaten pakottanut hänelle entuudestaan tuntemattoman X:n sukupuoliyhteyteen puistossa. A oli joitakin kuukausia myöhemmin yrittänyt tappaa Y:n työntämällä hänet rautatieasemalle saapumassa olleen junan eteen. Tapauksessa oli Korkeimmassa oikeudessa kysymys rangaistuksen mittaamisesta.
Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisella pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen myös rangaistuksen mittaamisessa. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset. Rangaistus on rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Arvioitavina ovat tällöin paitsi teosta aiheutuneet seuraukset myös se vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Vaaraa arvioidaan sekä seurausten todennäköisyyden että niiden laadun ja vakavuuden mukaan. Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen.
Rangaistuksen määrääminen perustuu asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon. Sen pohjalta tapahtuvassa mittaamisharkinnassa ovat keskeisessä asemassa rangaistuksen mittaamista ohjaavat Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut. Jos sellaisia ei ole kyseisen rikoksen osalta, huomioon voidaan ottaa samaa rikosta koskevat muut Korkeimman oikeuden ratkaisut, joissa on ollut kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta. Verraten usein toistuvissa rikoksissa, joihin myös raiskaus ja tapon yritys lukeutuvat, rangaistuskäytännön yhtenäisyyden arvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota myös rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin ja muihin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää lain mukaisten rangaistuksen mittaamisperusteiden kannalta oikeudenmukaisena. Yhtäältä raiskaukset ja toisaalta tapon yritykset poikkeavat vahingollisuutensa ja vaarallisuutensa sekä teosta ilmenevän tekijän syyllisyyden kannalta usein merkittävästi toisistaan. Tämä on otettava huomioon arvioitaessa yksittäistapauksessa rangaistuksen mittaamisharkinnassa tilastollisten selvitysten merkitystä.
Yhteisen rangaistuksen määrääminen
Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.
Samalla kerralla tuomittavina olevien rikosten keskinäinen yhteys voi vaikuttaa joissakin tilanteissa yhteistä rangaistusta lieventävästi ja joskus taas sitä koventavasti. Rikoksentekijän kokonaissyyllisyyttä vähentävänä seikkana voidaan pitää esimerkiksi sitä, että tekijä on tehnyt vain yhden rikollisen teon, joka kuitenkin täyttää useamman rikoksen tunnusmerkistön. Rikosten keskinäisestä yhteydestä ilmenevä suunnitelmallisuus voi toisaalta vaikuttaa yhteisen rangaistuksen koventamisperusteena. Yhtenäisrangaistusjärjestelmään siirtymisen tavoitteena on kuitenkin ollut, että yhteistä rangaistusta mitattaessa on pyrittävä aikaisempaa enemmän kokonaisrangaistukseen, joka olisi oikeudenmukaisessa ja kohtuullisessa suhteessa tuomittavina olevien rikosten kokonaisuuteen.
Tässä tapauksessa kysymys oli kahdesta erillisestä vakavasta ja muutoinkin suurta moitittavuutta osoittavasta väkivaltaa käyttäen tehdystä rikoksesta. Korkeimman oikeuden oli otettava yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi A:n syyksi luettu tapon yritys. Hänen syykseen luettu raiskaus oli tehty muutamaa kuukautta aikaisemmin. Rikoksista erikseen tuomittavien rangaistusten pituudet olisivat 5 vuotta 6 kuukautta ja 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Korkein oikeus katsoi, että 7 vuoden yhteinen vankeusrangaistus oli oikeudenmukaisessa ja kohtuullisessa suhteessa näiden A:n syyksi luettujen rikosten kokonaisuuteen. Korkein oikeus alensi hovioikeuden tuomitseman 7 vuoden ja 6 kuukauden yhteisen rangaistuksen siis 7 vuoteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa