Minilex - Lakipuhelin

Törkeä kiskonta ja todistustaakka - KKO:2014:32

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Kiskonta
    Kavallus
    Todistelu
    Todistustaakka

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2014:32 oli kysymys törkeästä kiskonnasta ja siihen liittyvästä todistustaakasta. Tapauksessa A:lla oli todettu vakava sairaus. X oli muuttanut A:n luokse asumaan auttaakseen häntä. A oli luovuttanut pankkikorttinsa X:n käyttöön ja X oli näin hoitanut muun muassa A:n raha-asioita, maksanut laskuja automaatilla sekä käynyt nostamassa rahaa automaatilta A:n pankkitililtä. Arvioinnin kohteena korkeimmassa oikeudessa oli siten kysymys siitä, oliko X syyllistynyt hänen syyksi luettuun törkeään kiskontaan, oliko hän varastanut varat itselleen sekä oliko X:lle voitu asettaa näyttötaakka siitä, mihin hänen nostamansa rahat oli käytetty.

Tiliotteiden mukaan X oli vuoden 2010 maaliskuun sekä heinäkuun 17 päivän välisenä aikana nostanut A:n pankkikortilta A:n tilitä rahaa yhteensä 64 330 euroa. X oli tehnyt nostot erillisinä 400 euron erinä niin että saman päivän aikana on mahdollistettu useiden nostojen tekeminen.  X kertoi tehneensä nostot A:n pyynnöstä ja antaneensa rahat aina nostojen jälkeen A:lle. A sekä tämän sisar IH olivat antaneen X:lle palkkioksi A:n hoitamisesta 7800 euroa. Huomioiden A:n arvioidut menot kyseiseltä ajalta sekä ne selvitetyt rahamäärät, jotka A:n oli katsottu antaneen sukulaisilleen, käräjäoikeus oli katsonut, että X:n tekemistä nostoista 39 540 X:n oli täytynyt ottaa itselleen.

Rikoslain 36 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan kiskonnasta tuomitaan se, joka käyttämällä hyväksi toisen taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä tai ajattelemattomuutta jonkun sopimuksen tai muun oikeustoimen yhteydessä hankkii tai edustaa itselleen tai toiselle taloudellista etua, joka on selvästi epäsuhteessa vastikkeeseen. Törkeän kiskonnan tunnusmerkkeihin kuuluu, että kiskonnassa tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja kiskonta on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n luvun 2 momentin mukaan rikosasiassa kantajan tulee näyttää toteen ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa perustuu. Vastaajalla ei ole velvollisuutta myötävaikuttaa syyllisyytensä selvittämiseen. Syyttäjän sekä asianomistajatahon on siten näytettävä, että vastaaja on menetellyt syytteessä väitetyin tavoin.

A oli ollut riippuvainen X:stä eikä olisi kyennyt asumaan yksin. Käräjäoikeus katsoi, että X oli syyllistynyt törkeään kiskontaan, sillä X oli kiskonnassa tavoitellut huomattavaa hyötyä ja tekoa oli muutoinkin kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Käräjäoikeus tuomitsi X:n törkeästä kiskonnasta 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi X velvoitettiin maksamaan A:n kuolinpesälle 39 540 euroa korkoineen. Käräjäoikeus totesi, että X:llä oli todistustakkaa varojen nostajana siitä, mihin nostetut varat olivat menneet. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja totesi, ettei hovioikeudessa vastaanotettu näyttö antanut aihetta arvioida asiaa näytön osalta eikä oikeudellisesti toisin kuin käräjäoikeus.

Korkein oikeus katsoi, että X ei ollut ollut työsuhteessa A:han eikä myöskään hänen edunvalvojansa. Rahojen nostamista koskevan toimeksiannon ei oltu näytetty edellyttäneen X:lta muuta tilitysvelvollisuutta kuin nostettujen rahojen luovuttamisen A:lle. X:lle ei siten ollut syntynyt sellaista velvollisuutta, jonka perustella hänellä olisi ollut velvollisuus tehdä tilitys A:n varojen käytöstä. Näin ollen korkein oikeus katsoi vasten alioikeuksia, ettei X:lle voitu asettaa näyttötaakkaa siitä, mihin hänen nostamansa A:n varat on käytetty. Asiassa oli sekä syytettä vastaan, että puolesta puhuvia seikkoja siltä osin kuin syytteessä oli väitetty X:n nostaneen 39 540 euroa itselleen. Tehtyään arvioinnin, korkein oikeus katsoi asiassa olevan siinä määrin syytettä vastaan puhuvia seikkoja, että X:n syyllisyydestä jää järkevä epäily. Näin korkein oikeus totesi jääneen näyttämättä, että X olisi ottanut itselleen nostamistaan rahoistaan 39 540 euroa. Myöskään palkkiokseen nostamiensa 7800 euron ei X:n oltu näytetty käyttäneen hyväksi A:n hänestä riippuvaista asemaa eikä summan näytetty olleen myöskään epäsuhteessa hänen suorittamiinsa tehtäviin. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion sekä vapautti X:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta sekä velvollisuudesta maksaa A:n kuolinpesälle vahingonkorvausta.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]