Minilex - Lakipuhelin

Vuosiloman ajankohta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantaja määrää pääsääntöisesti vuosiloman ajankohdan, jos työnantaja ja työntekijä eivät pääse sopimukseen ajankohdasta tai loman jakamisesta. Vuosilomalain mukaan kesäloman (24 päivää) tulee sijoittua lomakaudelle eli toukokuun 2. päivän ja syyskuun 30. päivän välille. Talviloman (yli 24 päivää kertyneet lomat) tulee olla annettuna viimeistään seuraavan vuoden huhtikuussa.

Loman ajankohdasta on ilmoitettava työntekijälle viimeistään kuukautta ennen loman alkua. Jos tämä ei ole mahdollista, ilmoitus voidaan antaa myöhemmin, mutta viimeistään kaksi viikkoa ennen loman alkua. Työnantajan tulee myös kuulla työntekijän toiveita lomansa ajankohdasta ja noudattaa mahdollisuuksien mukaan tasapuolisuutta lomien ajoittamisessa.

Työnantaja ei saa ilman työntekijän suostumusta määrätä lomaa alkamaan työntekijän vapaapäivänä, jos tämä johtaisi lomapäivien vähenemiseen. Raskaana olevien ja vanhempainvapaata pitävien työntekijöiden kohdalla loma ei saa osua vapaan ensimmäisille 105 päivälle ilman työntekijän suostumusta.

Mikäli kyseessä on kausiluonteinen työ, vuosiloma voidaan antaa lomakauden ulkopuolella, jos loman sijoittaminen lomakaudelle aiheuttaa työnantajalle olennaisia vaikeuksia.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]