Minilex - Lakipuhelin

Voiko vuosiloman saada rahana?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vuosilomalain mukaan vuosiloma annetaan vuosittain, josta seuraa, että lomaa ei voi jättää kokonaan pitämättä ja eikä sitä voi antaa kokonaan rahana. Vuosilomalaki on säädetty, jotta työntekijä saa vuosittain pidemmän vapaan käyttääkseen sen lepoon ja virkistäytymiseen, ja sillä osaltaan suojataan työntekijää. Vuosiloman ajankohdan määrää työnantaja mutta kesäloman on sijoituttava touko-syyskuulle sekä talviloman tulee antaa ennen seuraavan lomakauden alkua. Työnantaja ja työntekijä voivat kuitenkin olleessaan yhtä mieltä loman ajankohdasta keskenään sopia, milloin työntekijän vuosiloma pidetään. Loman ajankohdan antamisessa on kuultava työntekijää ja ilmoitettava loman lopullisesta ajankohdasta hänelle hyvissä ajoin.

Vuosiloman pitämisestä voi sopia 12 arkipäivän ylittävän loman osalta niin, että työntekijä pitää loman yhdessä tai useammassa osassa. Näin ollen työntekijälle on aina taattava 12 arkipäivän pituinen yhdenjaksoinen loma, kun lomaa on kertynyt vuosilomalain säännösten mukaan.

Vuosilomalaissa on säännös, jonka mukaan työntekijän omasta aloitteesta voidaan työntekijän ja työnantajan kesken sopia, että työntekijän yli 24 arkipäivää ylittävän vuosiloman osan voi pitää lyhennettynä työaikana. Sopimus tällaisesta lyhennetystä työajasta on tehtävä kirjallisesti. Sopimus vuosiloman jakamisesta on tehtävä aina yksittäistapauksissa erikseen, eli ei niin, että sama sopimus olisi pätevä jokaisena vuonna työsuhteen jatkuessa.

Vuosiloman aikana työntekijällä on saatava vähintään tavanomainen tai keskimääräinen palkkansa sekä luontoisedut. Luontoisedut korvataan rahalla, jos ne eivät ole vuosiloman aikana työntekijän käytettävissä.

Kun työsuhde päättyy eikä lomaa ole vielä pidetty, työntekijä saa vuosiloman sijasta lomakorvauksen. Lomaa saa 2 päivää tai 2,5 päivää lomanmääräytymiskuukautta kohden riippuen työsuhteen kestosta, ja lomakorvaus vastaa vuosiloman ajalta maksettua vuosilomapalkkaa. Kun työntekijä on useassa peräkkäisessä työsuhteessa saman työnantajan palveluksessa, voidaan heidän keskinäisellä sopimuksellaan sopia, että lomakorvausta ei makseta työsuhteen päättyessä, vaan vuosilomaedut siirretään uuteen työsuhteeseen. Muutoin oltaisiin tilanteessa, jossa työntekijä ei saisi koskaan pitää vuosilomaa. Näin ollen työntekijälle on aina annettava joka vuosi yhdenjaksoista lomaa, eikä sitä ole mahdollista saada kokonaan rahana, ellei työsuhde pääty kokonaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]