- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Työntekijä ei voi itse päättää vuosilomansa ajankohtaa, vaan lähtökohtaisesti työnantaja päättää siitä, milloin loma pidetään. Laki kuitenkin asettaa rajoitteita sille, mihin ajankohtaan loma tulee lähtökohtaisesti antaa. Loman pitämisestä muuna ajankohtana kuin lomakaudella voidaan kuitenkin sopia työnantajan ja työntekijän kesken. Vuosilomakaudesta on voitu sopia laista poikkeavasti myös työehtosopimuksessa.
Lomaudella tarkoitetaan toukokuun toisen päivän ja syyskuun 30. päivän välistä aikaa nämä kyseiset päivät mukaan lukien. Vuosilomalain mukaan vuosilomasta 24 päivää on sijoitettava lomakaudelle. Loppuosa lomasta on annettava ennen seuraavan lomakauden alkua. Kesälomakausi on siten 2.5.–30.9. ja talvilomakausi 1.10.–30.4.
Talvi- ja kesäloma tulisi antaa lähtökohtaisesti yhtäjaksoisina. Loman 12 arkipäivää ylittävä osuus voidaan antaa kuitenkin jaksoissa, jos se on työn käynnissä pitämiseksi välttämätöntä. Kausiluonteisissa töissä loma voidaan antaa vuosilomakauden ulkopuolella, jos loman antaminen lomakaudella aiheuttaisi olennaisia vaikeuksia työnantajalle.
Vuosiloman ajankohdasta voidaan myös sopia työntekijän ja työnantajan kesken. Sallittua on sopia loman sijoittamisesta ajanjaksolle, joka alkaa sen kalenterivuoden alusta jolle lomakausi sijoittuu päättyen seuraavan lomakauden alkuun. Käytännössä tämä järjestely mahdollistaa esimerkiksi lomien pitämisen ennakkoon. Sopia voidaan myös 12 arkipäivää ylittävän lomanosan pitämisestä viimeistään vuoden kuluessa lomakauden päättymisestä. Loman pitämisestä lyhennettynä työaikana voidaan sopia 24 lomapäivää ylittävältä ajalta.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.