Minilex - Lakipuhelin

Työnantajan on vakuutettava työntekijänsä työtapaturman varalta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajalla on laissa säädetty velvollisuus vakuuttaa työntekijänsä työtapaturmien ja ammattitautien varalta. Koska työntekijä saa tällä perusteella korvauksen aiheutuneesta tapaturmasta tai ammattitaudista, varsinainen vahingonkorvauslain mukainen vahingonkorvaus yleensä eräissä tapauksissa vain täydentää vakuutuskorvausta. Työtapaturmavakuutuksen vakuutusmaksut suhteutetaan työnantajan palkkaan, ja työnantaja maksaa työntekijän maksuosuuden pidättämällä sen palkasta.

Työnantajalla ei kuitenkaan ole vakuuttamisvelvollisuutta silloin, jos hän maksaa tai on sovittu että hän maksaa kalenterivuoden aikana teetetyistä töistä enintään 1200 euroa. Työnantaja voi lakisääteisen vakuutuksen lisäksi ottaa työntekijälleen vapaaehtoisia työturvallisuutta täydentäviä vakuutuksia.

Työnantajan on pääsääntöisesti otettava työtapaturmien ja ammattitautien varalta vakuutus vakuutuslaitoksesta. Mikäli työntekijällä on useita työnantajia samassa työssä, työnantajat vastaavat yhteisvastuullisesti vakuutuksenottovelvollisuuden täyttämisestä. Jos työnantajat ovat laiminlyöneet vakuuttamisvelvollisuutensa, työntekijä on kuitenkin oikeutettu korvaukseen. Tällaisessa tapauksessa korvausvaatimuksen käsittelee Tapaturmavakuutuskeskus, joka maksaa korvauksen työnantajan sijaan. Työnantaja joutuu kuitenkin jälkikäteen maksamaan korvaukset takaisin sekä laiminlyöntimaksun päälle.

Työtapaturmavakuutus kattaa sellaiset tapaturmat, jotka aiheutuvat työntekijälle työssä tai työntekopaikan alueella, taikka eräissä tapauksissa myös työntekopaikan ulkopuolella, kuten työmatkalla. Ammattitauteina taas korvataan sellaiset erikseen listatut sairaudet jotka aiheutuvat pääasiallisesti työntekijän altistumisesta fysikaaliselle, kemialliselle tai biologiselle tekijälle työnteon yhteydessä. Valtioneuvosto pitää asetuksen muodossa listaa sairauksista, joita pidetään korvaukseen oikeuttavina ammattitauteina.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]